Uutiset

13.10.2017 8.00

Keskustanuorten puheenjohtaja Kemppi: Kansalaisaloiteikää laskettava 16-vuoteen

Keskustanuorten puheenjohtaja esittää kansalaisaloitteen jättämisen ja allekirjoittamisen alaikärajan laskua 16-ikävuoteen. On tärkeää, että myös alle täysi-ikäisiä kannustetaan osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Vastaavaa keskustelua on käyty äänestysikärajan laskusta. Kansalaisaloitteen ikärajan tulee kävellä käsi kädessä äänioikeuden kanssa.


On kohtuullista, että henkilöllä, jota sitoo rikosoikeudellinen vastuu, on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Myös yhteiskuntaopin opetus alkaa uuden opetussuunnitelman mukaan jo viidennellä luokalla, jonka vuoksi voidaan katsoa, että nuorten yhteiskunnallinen osaaminen ja tieto karttuu aikaisempaa nopeammin.


Nuorisobarometrin mukaan yhteenkuuluvuuden tunne on heikentynyt jyrkästi (Katse tulevaisuudessa, 2016). Myös nuorten äänestysaktiivisuus on alhainen, Keskustanuorten puheenjohtaja Kemppi peräänkuuluttaa tekoja nuorten osallisuuden kasvattamiseksi.

"Osallisuuden, kuulemisen ja kuulumisen kokemukset tukevat lasten ja nuorten yhteenkuuluvuuden tunneta, vähentävät yksinäisyyttä ja edistävät aktiivisen kansalaisuuden opettelua. Osallistumiseen ja rohkeisiin aloitteisiin nuoria tulisi kannustaa myös sen vuoksi, että pienikokoiset nuoret ikäluokat jäävät usein massassa vähemmistöön", Kemppi tiivistää.


Lisätietoja:

Suomen Keskustanuorten puheenjohtaja Hilkka Kemppi

+358 503 846 820

hilkka.kemppi@keskustanuoret.fi


Palaa otsikoihin