piiripohjakuva

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret on Keskustanuorten suurin piiri. Toimimme Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella.

Iloisessa porukassamme on helppo lähteä mukaan potiikan maailmaan.

Järjestämme koulutuksia, poliittisia tilaisuuksia tiukoista paneeleista nuorten näköisiin kampanjatempauksiin. Eikä hauskanpitoakaan ole unohdettu.

Tuu rohkiasti joukkohon,  

Keskustanuorissa on mahtava meininki!


Ajankohtaista

Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret: Etelä-Pohjanmaan nuoret tarvitsevat työkokemusta!

Kesätöitä etsitään nyt kuumeisesti. Me nuoret haluamme saada työkokemusta ja päästä tekemään töitä varsinkin loma-aikoina. Nuorten on tärkeää saada kosketusta työelämään jo varhain, sillä kokemus ja ymmärrys työelämästä motivoivat opintoihin ja jatkossakin hakemaan töitä.


  • Meidän kuntavaalitavoitteena on luoda kuntiin uusia kanavia tarjota nuorille ja opiskelijoille kesätyö- ja harjoittelupaikkoja. Kuntien tulee huomioida harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen määrän kasvattaminen ensi syksyn budjeteissa. Monilla yrityksillä on monipuolisia trainee-ohjelmia. Tähän tulisi myös Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella monien kuntien, yritysten ja järjestöjen päästä, toteaa Etelä-Pohjanmaan keskustanuorten johtokunnan jäsen Aleksi Koivisto.


Etelä-Pohjanmaan keskustanuorten mukaan työkokemuksella ehkäistään syrjäytymistä. Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa Suomelle 1,2 miljoonaa euroa, joten nuorten työllistäminen maksaa itsensä takaisin. Työkokemus on tärkeää uusia töitä hakiessa; ensimmäisen työpaikan saaminen on työuraa aloittavalle nuorelle usein todella vaikeaa.


  • Kesätyön ja opiskeluun kuuluvien harjoittelujen tarjoaminen on työnantajille erinomainen mahdollisuus osallistua yhteisiin talkoisiin, jossa haluamme kitkeä nuorisotyöttömyyttä. Osaavat ja innovatiiviset tulevaisuuden työntekijät luovat edellytykset Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kasvulle, toteaa Etelä-Pohjanmaan keskustanuorten puheenjohtaja Henni Sippola.


Lisätietoja:

Aleksi Koivisto, puh. 040-5091365
Henni Sippola, puh. 040-7569418




Palaa otsikoihin




Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Kenubiili kiertää tänää Etelä-Pohjanmaalla! Aamu aloitettiin Kuortaneelta tällä porukalla! #kenubiili #epkenut #kuortane #maakuntakierroksella #biokaasuauto #keskustanuoret 💪🍀
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustanuorten ensimmäinen Juuri-lehti vuodelle 2017 on ilmestynyt! Käy kurkkaamassa Sipilän terveiset nuorille, nuorten ehdokkaiden haastattelut ja monta muuta juttua!
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustanuorten kenubiili Etelä-Pohjanmaalla keskiviikkona 22.3 sekä torstaina 23.3. Tule tapaamaan nuoria kuntavaaliehdokkaita!
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tänään oltiin Vaasassa Etelä-Pohjanmaan piirin vuosikokouksessa. Kuntavaalit, soteuudistus, piirin nimenmuutos ja nuoret tekijät puhuttivat kokousväkeä. Vaalivaihde on laitettu nyt silmään ja koko...
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tervetuloa mukaan nuorten kuntavaaliehdokkaiden The vaalipaneeliin.
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret esittää: THE VAALIPANEELI - Nuorten kunta Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret järjestää 28.3. klo 17.00 Seinäjoen Lukiolla huikean Kuntavaalipaneelin! Paneelissa...
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Muistathan että kuntavaaliesite tilaus pitää tehdä viimeistään 15.3 klo 13 sähköpostilla etela-pohjanmaa(a)keskustanuoret.fi