ryhmäkuva puko

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret on Keskustanuorten suurin piiri. Toimimme Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella.

Iloisessa porukassamme on helppo lähteä mukaan potiikan maailmaan.

Järjestämme koulutuksia, poliittisia tilaisuuksia tiukoista paneeleista nuorten näköisiin kampanjatempauksiin. Eikä hauskanpitoakaan ole unohdettu.

Tuu rohkiasti joukkohon,  

Keskustanuorissa on mahtava meininki!


Ajankohtaista

18.5.2017 11.46

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret: Nuoret mukaan maakuntavaaleihin!

Kuntavaalien jälkeen monissa kunnissa ei ole yhtäkään alle 30-vuotiasta valtuutettua. Toisin kuin kuntavaaleissa, maakuntavaaleissa ehdokaspaikkoja on kunnittain hyvin rajoitetusti. Se ei saa johtaa yksipuoliseen ehdokasasetteluun, nuorille on annettava mahdollisuus asettua ehdolle maakuntavaaleissa, koska päätöksentekoon tarvitaan monipuolista osaamista. Toimivaan päätöksentekoon tarvitaan kokeneita päättäjiä, mutta päätökset koskevat myös meitä nuoria, jonka vuoksi on tärkeää antaa meille mahdollisuus asettua ehdolle.

•      Meiltä nuorilta löytyy monipuolista osaamista ja tietoa etenkin nuoria koskevista asioista. Tälle osaamiselle on tarvetta maakuntien päätöksiä tehtäessä, toteaa Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten johtokunnan jäsen, Saara Jokela  

Ehdokasasettelussa pitää ottaa huomioon kiinnostuneet ja osaavat nuoret. Lisäksi ehdokasasettelusta tulisi käydä keskustelua ajoissa ennen vaaleja, että kiinnostuneet ehdokkaat ehtivät ilmaista halukkuutensa. Ehdokasasettelun ei saa tapahtua niin sanotusti pienessä piirissä, jossa valitaan ainoastaan esimerkiksi viime vaaleissa eniten ääniä saaneet ehdokkaiksi. Tämä johtaisi siihen, ettei nuorilla ole mahdollisuutta vaikuttaa. 

•      Jos ehdokkaiksi valitaan ainoastaan kuntavaalien ääniharavat, olisi suurin osa ehdokkaista reilusti yli 30-vuotiaita miehiä, jotka ovat olleet jo vuosia päättämässä kunnanvaltuustossa. Näitä kokeneita ehdokkaita tarvitaan, mutta tässä on vaarana, että valta keskittyy muutamalle, toteaa Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtaja Henni Sippola.

Lisätiedot:

Henni Sippola



Palaa otsikoihin




Etelä-Pohjanmaa

25.9.2017 - 1.10.2017

 
Liittarietkot
30.09.2017 12:00 - 15:00

Tapahtumat

Ei tapahtumia.

Lue uusin Juuri

JUURI3_KANSIjpg

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Yhtään päivitystä ei löytynyt.