ryhmäkuva puko

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret on Keskustanuorten suurin piiri. Toimimme Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella.

Iloisessa porukassamme on helppo lähteä mukaan potiikan maailmaan.

Järjestämme koulutuksia, poliittisia tilaisuuksia tiukoista paneeleista nuorten näköisiin kampanjatempauksiin. Eikä hauskanpitoakaan ole unohdettu.

Tuu rohkiasti joukkohon,  

Keskustanuorissa on mahtava meininki!


Ajankohtaista

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret: Tulkkikeskukset jaettava maakunnittain

Viittomakieltä äidinkielenään puhuvia on noin 4 000 koko maassa ja heissä on paljon nuoria, jotka tarvitsevat tulkin palveluita muun muassa opinnoissaan ja virastoissa tai terveydenhuollossa asioidessaan. Se hankaloittaa myös nuorten vastavalmistuneiden tulkkien työllistymistä ajokortin ollessa välttämättömyys pitkien etäisyyksien vuoksi. Jokaiseen maakuntaan tarvitaan oma tulkkikeskus jotta tulkkipalveluita voitaisiin kohdistaa parhaiten lisäten asiakkaille tarjottavan palvelun laatua, parantaa vastavalmistuneiden tulkkien työllistymismahdollisuuksia.

Nykyisin viittomakielen tulkkien työtehtävät jaetaan koko maahan Turussa sijaitsevasta Kelan välityskeskuksesta, eikä keskuksella usein ole aikaa katsoa tulkin kotipaikkaa vaan tehtävät jaetaan satunnaisesti maakuntarajojen sisällä olevien tulkkien kesken. Tämä aiheuttaa sen, että viittomakielan tulkit saattavat joutua ajamaan kymmeniä kilometrejä päivittäin toiselle paikkakunnalle, vaikka paikkakunnalla olisi jo ennestäänkin tulkki, joka tuntee ja tietää paikallisen murteen. Tämä lisää turhia kustannuksia ja aiheuttaa tarpeetonta tyhjäkäyntiä tulkeille.


Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret


Lisätiedot:

Justiina Kaleva 045 1591505





Palaa otsikoihin




Etelä-Pohjanmaa

23.10.2017


Tapahtumat

23.10.2017 klo 17:00 - 18:30

Helsingin Keskustanuorten syyskokous


Lue uusin Juuri

JUURI3_KANSIjpg

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Yhtään päivitystä ei löytynyt.