ryhmäkuva puko

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret on Keskustanuorten suurin piiri. Toimimme Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueella.

Iloisessa porukassamme on helppo lähteä mukaan potiikan maailmaan.

Järjestämme koulutuksia, poliittisia tilaisuuksia tiukoista paneeleista nuorten näköisiin kampanjatempauksiin. Eikä hauskanpitoakaan ole unohdettu.

Tuu rohkiasti joukkohon,  

Keskustanuorissa on mahtava meininki!


Ajankohtaista

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret vaatii: Eurooppalaista eläinsuojelulakia on päivitettävä ruokaturvan säilyttämiseksi.

Suomen eläinsuojelulaki on yksi maailman tiukimpia, joka tarkoittaa väistämättä sitä, että kotimaassa tuotettu ruoka on puhtaampaa ja eettisemmin tuotettua, josta usein myös johtuu, että kotimaisilla tuotteilla on korkeampi hinta. Suomi pystyisi kilpailemaan Euroopan markkinoilla, jos koko Unionin alueella olisi samankaltainen eläinsuojelulaki ja siihen liittyvät määräykset, valvonnasta puhumattakaan. 
Suomalaisten poliitikkojen ei tulisi kiristää kansallista eläinsuojelulakia entisestään, vaan keskustelu tulisi siirtää Eurooppalaiselle tasolle. Suomessa on laadukas eläinsuojelulaki, joka pitäisi ottaa käyttöön koko Euroopassa, mikäli haluamme jatkossakin syödä kotimaista puhdasta ruokaa. Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret haluaa ruokaturvan säilyttämiseksi mahdollisuden ottaa käyttöön tuontikielto elintarvikkeille, joiden kaltaisia kansallinen laki ei salli tuottaa. 
Suomessa antibioottien käyttö on vähäistä ja tarkasti kontrolloitua. Keski-Euroopassa antibioottien käyttö on yli kymmenkertaista Suomalaiseen tasoon verrattuna ja tästä on seurannut MRSA-viruksen osittain hallitsematon leviäminen. 
Euroopan Unionin alueelle tulisi saada yhtä korkeat standardit ja laatuvaatimukset, kuin Suomessa. Näin eläimet säästyisivät osittain turhalta antibioottilääkitykseltä, joka edistäisi myös ihmisten terveyttä. Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret vaatii Suomelta painostusta Euroopan unionille, jotta saisimme pikaisia toimia kotimaisen ruokaturvan säilyttämiseksi.

Lisätiedot:
Juho Korpela 0400211545

Palaa otsikoihin




Etelä-Pohjanmaa

Vko Ma Ti Ke To Pe La Su
31  
1
2
3
4
5
6
32
7
8
9
10
11
12
13
33
14
15
16
17
18
19
20
34
21
22
23
24
25
26
27
35
28
29
30
31
     

18.8.2017


Tapahtumat

Ei tapahtumia.

Lue uusin Juuri

Juuri 12017

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tule mukaan ideoimaan tulevaisuusiltaan! Mitään valmista ei tarvitse olla mukana, kunhan olet valmis ideoimaan aloitteita eli jos jokin asia pitäisi mielestäsi olla toisin voimme tehdä siitä...
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustanuorten Elokoulu Kainuun Paltamossa 8.-10.9.2017 Miltä näyttää lähiluonnon, kotiseudun, Suomen ja maailman huominen keskustalaisin silmin? Mitä sanottavaa Matti Vanhasella on...
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tuuthan tänään mukaan piiritoimistolle jututtamaan Mikkoa ja keskustelemaan politiikan ajankohtaisista käänteistä! Nähdään klo 18! :)
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Aikaisemmin viikolla keskustanuorten puheenjohtaja ilmoitti ettei hae jatkokautta. Piirien puheenjohtajat arvioivat artikkelissa mennyttä kahta vuotta. Kiitosta saa liiton ahkera kentän kiertäminen.
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustanuorten syksystä on tulossa jännittävä! Laita jo kalenteriisi Liittokokous Joensuussa 27-29.10.2017.
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Selkoa ajankohtaisiin asioisin. Mitä on maku, kiky ja sote? Mietityttääkö mistä he taas uutisissa puhuvat? Tänä päivänä tietoa tulee joka suunnasta mutta miten saat niistä kiinni. Tarjoamme...
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
https://www.facebook.com/events/1708523765828873/?ti=as Perjantaina ei sauno poika vaan vieläkin kovempi E-P:n Keskustanuoret 🙌 Saunakamppeet siis perjantaina mukaan ja viettämään kesäiltaa...
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret toivottavat kaikille hyvää kesää ja juhannusta! Lomailemme heinäkuulla. Kalenteriin kannattaa laittaa seuraava valtakunnallinen tapahtuma Elokoulu 9-10.9 Paltamossa.
Facebook Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Kiitos uusille tykkääjille, lahjakortti lähti Isojoelle! Onnittelut voittajalle!