KPKenutBanneri

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret

Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri on kotimaakuntansa
johtava poliittinen nuorisojärjestö. Tavoitteemme on vaikuttaa
yhteiskuntaan politiikan keinoin ja kasvattaa nuoria aktiiviseen
kansalaisuuteen. Mielestämme jokaiselle nuorelle on annettava
oikeus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja koko yhteiskuntaan.

Toimintamme koostuu iloisista tapahtumista, kokouksista ja muusta
mukavasta oman kotimaakunnan alueella. Lisäksi otamme aktiivisesti
kantaa yhteiskunnan eri epäkohtiin ja pyrimme vaikuttamaan edustajiemme
kautta päätöksentekoon.

Lisäksi toimintaamme täydentää Keskustanuorten valtakunnalliset
tapahtumat ympäri Suomea muutaman kerran vuodessa.

Liity mukaan jo tänään ja lähde parantamaan maailmaa kanssamme!


Ajankohtaista

Kaupunginhallitus oikealla linjalla kouluverkoston säilyttämisessä

Kokkolassa opetusverkon uudistamisen myötä on päätetty, että koulujen minimioppilasmäärää nostetaan nykyisestä 32 oppilaasta 48 oppilaaseen. Tämän uudistuksen on arvioitu tuottavan 20 vuodessa noin 20 miljoonaa euroa säästöä, ja sen seurauksena ainakin kahden opettajan kyläkouluja yhdistetään vähitellen kaupungin keskustassa sijaitseviin kouluihin, esimerkiksi Rödsön ja Vittsarin koulut yhdistetään Chydeniuksen uuteen rakennukseen sen valmistuttua. Kaupunginhallitus esitti myös torstaina 23.2, että Alaviirteen koulu saisi vuoden lisäaikaa, sekä että Ullavan koulujen tulevaisuus tulisi uudelleen käsittelyyn vuonna 2021.

Pienet kyläkoulut tulee säilyttää, ja kaupungin tulisi tehtäessä päätöksiä siitä, miten pienten kyläkoulujen käy, otettava oppilasluvun lisäksi huomioon se, miten suuri merkitys koululla on lasten lisäksi myös muille syrjäisemmässä asuville sekä kylän tulevaisuudelle kokonaisuudessaan. Sen lisäksi, että ala-asteikäisten laittaminen 30 kilometrin koulumatkalle sisältää riskinsä, on koulujen lakkauttaminen uhka koko kyläyhteisölle. Pienissä kylissä koulut ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja kaikille siellä asuville, varsinkin perheille. Vanhempien ja perheiden sekä koulun välinen vuorovaikutus heikkenee, kun lapset käyvät koulunsa kymmenien kilometrien päässä kotoaan. Koulunkäyntiin kuuluu pelkän opetuksen lisäksi myös sosiaalinen puoli, joka ei vahvistu sillä, että luokkien ryhmäkokoja kasvatetaan, oppilaita hajautetaan eri puolille kaupunkia ja siirretään kauas pois oman kotiympäristön läheltä liian varhaisessa vaiheessa.

Kyläkoulut ovat tärkeitä myös kylien elinvoimaisuuden takia. Kun koulut häviävät pienemmistä kylistä, häviävät todennäköisesti hiljalleen myös muut palvelut sekä harrastusmahdollisuudet. Esimerkiksi Rahkosen koulun kohdalla on muistettava mahdollinen kaivoshanke ja kuinka se tullessaan houkuttelisi lisää asukkaita, joiden takia koulun pitäminen toiminnassa olisi perusteltua. Alaviirteellä sen sijaan laskussa ollut oppilasmäärä antaa suuntaa siitä, miltä koulun tulevaisuus näyttää, mutta sen kohdalla lisäaika osoittanee miten on paras jatkaa. On katsottava myös kokonaisuuksia, esimerkiksi 10 kilometrin koulumatka keskustaan on kohtuullinen, jos kyläkoululla on pahoja sisäilmaongelmia ja pulaa opettajista, eikä oppilasmäärälle ole ennustettu merkittävää kasvua. Koemme, että esityksen mukaisesti pienille kouluille tulisi antaa ainakin lisäaikaa jotta nähdään mikä tilanne on tulevaisuudessa. 


Lisätiedot

Puheenjohtaja Matilda Raiskila 0442090216


Palaa otsikoihin





Keski-Pohjanaa

Vko Ma Ti Ke To Pe La Su
35        
1
2
3
36
4
5
6
7
8
9
10
37
11
12
13
14
15
16
17
38
18
19
20
21
22
23
24
39
25
26
27
28
29
30
 

25.9.2017 - 1.10.2017


Ei tapahtumia.

Lue uusin Juuri

JUURI3_KANSIjpg

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Yhtään päivitystä ei löytynyt.