KPKenutBanneri

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret

Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri on kotimaakuntansa
johtava poliittinen nuorisojärjestö. Tavoitteemme on vaikuttaa
yhteiskuntaan politiikan keinoin ja kasvattaa nuoria aktiiviseen
kansalaisuuteen. Mielestämme jokaiselle nuorelle on annettava
oikeus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja koko yhteiskuntaan.

Toimintamme koostuu iloisista tapahtumista, kokouksista ja muusta
mukavasta oman kotimaakunnan alueella. Lisäksi otamme aktiivisesti
kantaa yhteiskunnan eri epäkohtiin ja pyrimme vaikuttamaan edustajiemme
kautta päätöksentekoon.

Lisäksi toimintaamme täydentää Keskustanuorten valtakunnalliset
tapahtumat ympäri Suomea muutaman kerran vuodessa.

Liity mukaan jo tänään ja lähde parantamaan maailmaa kanssamme!


Ajankohtaista

2.6.2017 12.53

Keski-Pohjanmaa maakunnalisen nuorisovaltuuston pilottiin

Keski-Pohjanmaalla, kuten muuallakin maassa valmistaudutaan maakuntauudistukseen, jonka seurauksena syntyy täysin uusi maakuntahallinto. Juha Sipilän hallitus aloitti uudistuksen valmistelun heti vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen. Uudistuksen tavoitteena on luoda kilpailukykyisempi ja kustannustehokkaampi tapa tuottaa julkisia palveluita maakunnassa.

Nuorten vaikutus mahdollisuudet tulevassa maakuntahallinnossa tulee taata. Maakunnallinen nuorisovaltuusto olisi oiva väylä kuulla nuoria myös maakunnallisessa päätöksenteossa. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry on jo ehdottanut maakunnallisten nuorisovaltuustojen pilottiohjelman perustamista. Keski-Pohjanmaan tulevan maakuntahallinnon tulee toimia tässä asiassa edelläkävijänä ja hakeutua mukaan ohjelmaan.

Nuorten tulee olla osallisina heitä koskevassa päätöksenteossa myös maakunnallisella tasolla, koska nuorten mielipiteet ovat arvokas resurssi, kun uusia palvelurakenteita muodostetaan. Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton pilottiohjelma on hyödyllinen lisä demokratiakasvatukseen, jolla nuorista kasvatetaan aktiivisia kansalaisia. Tämä myös varmistaa nuorten kuulemisen maakuntahallinnossa.

Keski-Pohjanmaa olisi sopiva maakunta ohjelmaan, koska olemme tiivis maakunta, sekä maakunnallinen nuorisovaltuusto toiminta on jo aktiivista. Nuorisovaltuustot ympäri maakuntaa ovat jo kokoontuneet keskustelemaan nuoria koskevista asioista maakunnallisella tasolla.  Keski-Pohjanmaa on ollut edelläkävijä maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvissä asioissa ja niin pitäisi olla myös tässä asiassa. Toivottavasti nuorten vaikutus mahdollisuudet saadaan taattua Keski-Pohjanmaalla. Olemme valmiita tekemään töitä tämän asian eteen.

 

Otto Luoma

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret


Palaa otsikoihin





Keski-Pohjanaa

Vko Ma Ti Ke To Pe La Su
35        
1
2
3
36
4
5
6
7
8
9
10
37
11
12
13
14
15
16
17
38
18
19
20
21
22
23
24
39
25
26
27
28
29
30
 

18.9.2017 - 24.9.2017


Ei tapahtumia.

Lue uusin Juuri

Juuri 12017

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tervetuloa Pohjois-Karjalan maakuntakeskukseen Joensuuhun! Suomen Keskustanuoret ry:n sääntömääräinen liittokokous kokoontuu 27-29.10.2017 Joensuussa. Tiedossa on linjanvetoa, politiikkaa,...
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tule kokemaan liittari tunnelmaa jo ennakkoon! Liittarietkoilla saat infoa liittarista ja pääset tutustumaan ehdokkaisiin. Seinäjoelle järjestetään kimppakyydit, jos olet tulossa laita viestiä...
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Nyt se on virallista Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret esittää Oliver Pietilää liittohallitukseen!
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
keskustanuorten syksy avattiin Elokoulussa Paltamossa viime viikonloppuna. Paikalle kokoontui 100 nuorta!
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Haluatko vaikuttaa? Kiinnostaako Sinua pääministeripuolueen ohjelmatyö? Myös nuoret voivat hakea mukaan keskustan työryhmiin. Hakuaika työryhmiin päättyy 26.9.2017. Työryhmiin nimetyille...
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tänään keskustellaan Puumalan kansssa.
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Antti Kaikkonen kertoo budjettiriihen päätöksistä.
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Budjettiriihen päätöksiä lyhyesti.