KPKenutBanneri

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret

Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri on kotimaakuntansa
johtava poliittinen nuorisojärjestö. Tavoitteemme on vaikuttaa
yhteiskuntaan politiikan keinoin ja kasvattaa nuoria aktiiviseen
kansalaisuuteen. Mielestämme jokaiselle nuorelle on annettava
oikeus vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja koko yhteiskuntaan.

Toimintamme koostuu iloisista tapahtumista, kokouksista ja muusta
mukavasta oman kotimaakunnan alueella. Lisäksi otamme aktiivisesti
kantaa yhteiskunnan eri epäkohtiin ja pyrimme vaikuttamaan edustajiemme
kautta päätöksentekoon.

Lisäksi toimintaamme täydentää Keskustanuorten valtakunnalliset
tapahtumat ympäri Suomea muutaman kerran vuodessa.

Liity mukaan jo tänään ja lähde parantamaan maailmaa kanssamme!


Ajankohtaista

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret:Oliver Pietilä lähtee mukaan liittohallituskisaan!

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret esittää 17-vuotiasta kälviäläistä Oliver Pietilää Suomen Keskustanuorten liittohallitukseen.
Toista vuotta lukiota käyvä Oliver Pietilä on Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten johtokunnan jäsen ja aktiivinen nuorisovaikuttaja. Lisäksi Oliver toimii Kokkolan nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Nuoresta iästä huolimatta Oliver on tehnyt vahvaa vaikuttamistyötä Kokkolan kaupungissa mm. kulttuuri- ja nuorisolautakunnasssa sekä maakuntatasolla sosiaali- ja terveyspalveluissa LAPE-hankkeessa.
Oliver haluaa tuoda keskustanuoriin aidosti nuorta näkemystä. Erityisen mielellään hän keskustelee ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.
”Oliver tuo keskusteluun asiantuntemusta politiikan eri sektoreilta sillä hän seuraa suurella mielenkiinnolla sitä mitä ympärillä tapahtuu. Keskustelussa hän kuitenkin antaa tilaa myös muiden ajatuksille ja siksi hän sopisi erinomaisesti liittohallitukseen.” kertoo Keski-Pohjanmaan keskustanuorten puheenjohtaja Matilda Raiskila.

Palaa otsikoihin





Keski-Pohjanaa

Vko Ma Ti Ke To Pe La Su
39            
1
40
2
3
4
5
6
7
8
41
9
10
11
12
13
14
15
42
16
17
18
19
20
21
22
43
23
24
25
26
27
28
29
44
30
31
         

17.10.2017


Ei tapahtumia.

Lue uusin Juuri

JUURI3_KANSIjpg

Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Yhtään päivitystä ei löytynyt.