Kannanotot

25.10.2016 10.20

Keskustanuoret: Kokoomusnuoret valmiita uhraamaan suomalaisen ruoantuotannon ja huoltovarmuuden

Keskustanuoret on tyrmistynyt Kokoomusnuorten esityksestä lakkauttaa maataloustuet. Esitys osoittaa täydellistä tietämättömyyttä, yrittäjien halveksuntaa ja välinpitämättömyyttä suomalaisesta maataloudesta ja sen nykyisestä tilanteesta. Maatalousalan toimintaedellytysten turvaaminen on elämän ja kuoleman kysymys Suomen elinkeinoelämän, kansanterveyden ja ruokaomavaraisuuden näkökulmasta. 

Kokoomusnuoret nimittävät maataloutta vanhaksi ja tehottomaksi elinkeinoksi. Yrittäjien asemasta puhuva nuorisojärjestö syrjii Suomen ruoantuottajia. Kaikkiaan elintarvikeala työllistää Suomessa Luonnonvarakeskuksen mukaan yhteensä 300 000 henkilöä, joista useat ovat yrittäjiä. 

- Nuoret porvarit haluavat riistää niiltä, jotka jo ennestään ovat ahtaalla, puheenjohtaja Hilkka Kemppi täräyttää.

Suomalainen maatalous on historiansa pahimmassa kannattavuuskriisissä muun muassa Venäjän pakotteiden ja maataloustukien heittelevien maksuaikataulujen vuoksi. On itsestäänselvää, että tällaisella syrjäisellä maalla ei ole varaa odotella Saksasta tuotuja pihvejä tai Puolan viljavaroja kriisitilanteen sattuessa. 

Kuluvan vuoden aikana maatalouden yksityiset investoinnit ovat olleet jyrkässä kasvussa. Investointien myötä tilakoko, tuotantotavat ja peltojen lohkorakenne kehittyvät kestävästi. 

- Suomalainen ruoka on maailman puhtainta, mistä kertoo muun muassa se, että meillä käytetään yli kymmenen kertaa vähemmän antibiootteja kuin esimerkiksi Saksassa, Italiassa tai Espanjassa, linjaa liittohallituksen jäsen Tero Vuorenmäki.

Maataloustuet ovat hinnanalennuskorvausta, joka turvaa suomalaisen ruoan hintatason kuluttajalle. Tuilla tuottajalle hyvitetään esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin parantamisesta. Maatalouden tukiriippuvuutta on hyvä pyrkiä vähentämään, mutta se tulee tehdä asiantuntemuksella niin, että maatalouden kehitysedellytykset eivät vaarannu eikä ruoka tule kohtuuttoman kalliiksi kuluttajalle.

 

Lisätiedot:

Hilkka Kemppi

Puheenjohtaja

+358 50 384 6820

 

Tero Vuorenmäki

Hallituksen jäsen

+358 44 583 7836

 

Kannanotto on vastine Kokoomusnuorten kannanottoon: “Yritystuet pois - yhteisövero alas”
http://www.kokoomusnuoret.fi/.../kokoomuksen-nuorten.../


Palaa otsikoihin