piiripohjakuva

Satakunnan Keskustanuoret

Oletko kiinnostunut vaikuttamisesta? Ovatko sivistys, yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja yhteisöllisyys Sinulle tärkeitä asioita?Tule mukaan Satakunnan Keskustanuorten toimintaan!

Satakunnan Keskustanuoret on aktiivisesti toimiva poliittinen nuorisojärjestö. Toiminta on kaikille nuorille avointa eli kaikki halukkaat, 15-30-vuotiaat, ovat tervetulleita mukaan!

Vietämme aikaa yhdessä muutenkin kuin vain kokousten yhteydessä. Tutustumiskäynnit Satakuntalaisiin yrityksiin ja yhteisöihin on meille jokavuotista toimintaa. Osallistumme maakunnan tapahtumiin, kuten esimerkiksi erilaisille messuille. Omien tapahtumiemme lisäksi osallistumme myös Keskustanuorten liiton järjestämiin valtakunnallisiin tapahtumiin.

Satakunnan Keskustanuoret tarjoaa Sinulle mahdollisuuden oppia vaikuttamaan, käydä elämyksellisiä keskusteluja, tutustua muihin samanhenkisiin nuoriin ja ennen kaikkea, loistavan pohjan kaikkiin tuleviin haasteisiisi! Keskustanuoret on Sinun mahdollisuutesi tehdä maailmasta hieman parempi paikka.


Tervetuloa mukaan!



Satakunnan Keskustanuoret Somessa

Facebook Satakunnan Keskustanuoret
Facebook kuva
Vaikuttajakiihdyttämön mentoreiksi on lupautunut yli 50 keskustalaista huippuvaikuttajaa, mukaan luettuna esimerkiksi Juha Sipilä, Kimmo Tiilikainen ja Anneli Jäätteenmäki. Mentorikaartista löytyy...
Facebook Satakunnan Keskustanuoret
Facebook kuva
Satakunnan Keskustanuorten vuosikokous ja kuntavaalien kiitosilta järjestetään 13.4. klo 18 alkaen Jacuzzi allas -ja saunatiloissa osoitteessa Antinkatu 8, 28100 Pori. Ilta on tarkoitettu...
Facebook Satakunnan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni puhumassa Porissa Petra's Cafessa
Facebook Satakunnan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni vierailee Porissa 2.4. Tule mukaan aamiaiselle Katrin kanssa! Luvassa keskustelua kuntapolitiikasta ja paikalla nuoria keskustalaisia ehdokkaita!...
Facebook Satakunnan Keskustanuoret
Facebook kuva
#kenubiili varmistetut koordinaatit huomenaamulla! Tule moikkaamaan :)
Facebook Satakunnan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustanuoret haastavat 100 päivää vapaaehtoistyötä -kampanjaan mukaan erityisesti kevään kuntavaaliehdokkaat puolueesta riippumatta! #100päivää

Satakunta

Vko Ma Ti Ke To Pe La Su
31  
1
2
3
4
5
6
32
7
8
9
10
11
12
13
33
14
15
16
17
18
19
20
34
21
22
23
24
25
26
27
35
28
29
30
31
     

Lue uusin Juuri

Juuri 12017