Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto ovat yksi avainasemassa olevista asioista koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvointiin sekä terveyteen. On tärkeää, että he saavat apua matalalla kynnyksellä silloin kun tarvitsevat. Monipuolinen hyvinvointi on tärkeä tukipilari opiskelujen edistymisen kannalta. On myös huomioitava yksilöllisesti mahdolliset haasteet opiskelussa ja tehtävä yksilöllinen suunnitelma opintojen edistymisen takaamiseksi opiskelijan hyvinvointi huomioiden.
Koulunuorisotyö on melko uusi konsepti monissa Suomen kouluissa. On tärkeää, että on keskustelukaveri koulun ulkopuolelta, jolle voi kertoa huolensa luottamuksellisesti. Koulunuorisotyöntekijät järjestävät erilaisia tapahtumia kuten ryhmäytymistä yläasteella. Lisäksi he voivat käydä kertomassa eri palveluista, joita opiskelijan on mahdollista saada tarvittaessa. Valitettavasti koulunuorisotyöntekijöitä on tarpeeseen nähden liian vähän eikä heidän työn arvokkuutta nähdä kristallinkirkkaana kuten pitäisi.
Lääkärintarkastuksia – jossa tarkistetaan koko keho hampaista varpaisiin, henkistä hyvinvointia unohtamatta – olisi tehtävä viiden vuoden välein alkaen 20. ikävuodesta . Tällä tavoin ehkäistään laajempia ongelmakokonaisuuksia, ja mahdolliset taudit kuten syöpä havaitaan aiemmin, jolloin hoitotulokset ovat yleensä paremmat sekä elinaikaennuste kasvaa. Keskustanuorten keskuudessa on ollut aiheesta supinaa, mutta nyt on aika ottaa megafoni käteen ja ryhtyä sanoista tekoihin ottamalla tämä tärkeä aihe yhdeksi kärkiteemoistamme.
Lähipalveluiden tärkeyttä ei tulisi missään nimessä unohtaa. Ne ovat tärkeitä vauvasta vaariin. Suuret etäisyydet kasvattavat kynnystä hakeutua terveyspalveluihin. Ei ole missään järkevää ajeluttaa ihmisiä monia kymmeniä kilometrejä terveyspalveluihin kun, ne voisi tuoda lähelle ihmistä, vaikkapa Keskustanuorten ehdottamien palvelubussien kautta. Myös koululaisten hammastarkastuksia voisi tehdä enemmän kouluilla lapsille turvallisessa ja tutussa ympäristössä.
Suomen johtavana ylisukupolvisuus puolueena Keskustan tulee ottaa kantaa ikäihmisten hätään. Ikäihmiset viruvat kotona liian pitkään pelkällä kotihoidon tuella ja jopa omaiset joutuvat osallistumaan oman läheisensä hoitoon ilman korvausta ja tukea., Pelkkä kotihoidon tuki ei riitä kaikille ja omaiset monien satojen kilometrien päästä joutuvat huolehtimaan läheisensä hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Kun ikäihmiset joskus pääsevät palvelukotiin ovat he yhä heikommassa kunnossa elleivät ehdi jo menehtyä kotiinsa.
Kaikki yllä olevat teemat ilmiantavat sen että Suomen terveydenhuolto on yhä heikommissa kantimissa hallituksen leikkauksien vuoksi. Arvoisa Petteri Orpo: Ota puhelin käteen ja soita puhelu Saarijärvelle maalaislääkäri Kiminkiselle, ota hänen neuvoistaan vaari. Sitten alkavat taas lähipalvelut kukoistamaan.
Susanna Huikko
Ehdolla liittohallituksen jäseneksi