Valtakunnan politiikka on ajautunut siihen, että hallituspuolueet soutavat ja huopaavat edestakaisin hallituskaudesta toiseen. Seuraava hallitus pyyhkii edellisen hallituksen tekemiä muutoksia ja sama jatkuu kaudesta toiseen. Tähän on saatava muutos.
Näen, että Keskustanuorilla on oivallinen paikka näyttää millaista on sosiaalisesti kestävä ja kauaskantoinen politiikka. Nuoret tarvitsevat tulevaisuuden uskoa vahvistaakseen selkeyttä ja varmuutta tulevasta. Sosiaalisella kestävyydellä taataan ihmisille perustarpeet, jotka ovat välttämättömiä hyvän elämän elämiselle. Pääsääntönä sosiaalisesti kestävässä politiikassa on tulevien sukupolvien ajattelu siten, että myös heillä on tulevaisuudessa yhtä hyvät mahdollisuudet terveeseen, hyvään ja hyvinvoivaan elämään Suomessa. Kauaskantoisella politiikalla saadaan aikaan kestäviä ratkaisuja, jotka pitkällä tähtäimellä vaikuttavat positiivisesti niin ihmisten hyvinvointiin kuin valtion talouteenkin.
Tulevien sukupolvien ajattelun ohella on kuitenkin myös tärkeää pitää huolta nykyisestä sukupolvesta. Huolenpito on nykyhallituksen käsissä näyttänyt huonolta. Nykyinen leikkauspolitiikka pyrkii sanoissa turvaamaan tulevia sukupolvia, mutta sitä ei tehdä sosiaalisesti kestävästi varsinkaan nykyisten sukupolvien kannalta. Muun muassa työttömyyskorvauksen heikennykset ovat johtaneet tilanteeseen, ettei työttömien ole kannattavaa osallistua työelämään edes osa-aikaisesti. Tästä pitkässä juoksussa aiheutuu haasteita valtion talouteen, joka johtuu esimerkiksi ostovoiman heikentymisestä, mutta myös sosiaaliturvan kustannusten kasvusta.
Täten Keskustanuorten tulee toimia sosiaalisesti kestävän politiikan puolesta ja pohtia kauaskantoisia seurauksia. Sosiaaliseen kestävyyteen liittyy esimerkiksi sivistys, julkiset hankinnat, yritysten tukeminen, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, osallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy. Nämä vaikuttavat myös olennaisesti valtiomme kokonaisturvallisuuteen ja tukee kriisien hallinnassa sekä niihin varautumisessa eri ulottuvuuksilla. Sosiaalisella kestävyydellä varmistamme, että väestö, yhteiskunta ja sen rakenne ovat tarpeeksi vahvoja kohtaamaan muutoksia. Hyvinvoiva, yhteisöllinen ja aktiivinen yhteiskunta on vahva ja elinvoimainen. Keskustanuorten tulee edistää sosiaalista kestävyyttä ja muistuttaa sen merkityksestä aktiivisesti.
Toimitaan siis yhdessä kauaskantoisen, kestävän ja vastuullisen politiikan puolesta!
Tiina Puranen
Ehdolla Keskustanuorten varapuheenjohtajaksi