Suomen Keskustanuoret ry:n sääntömääräisessä liittokokouksessa Salossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Milla Veteläinen. Veteläisen puheenjohtajakausi alkaa 1.1.2026.
23-vuotias rovaniemeläinen, Lapin yliopistossa opiskeleva Milla Veteläinen toimii tällä hetkellä keskustan puoluevaltuutettuna, ja on toiminut aiemmin mm. Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajana, sekä Kainuun maakunta- ja aluevaltuutettuna. Veteläinen korostaa puheenjohtajana nuorten tulevaisuususkon kasvattamista ja vision luomista siitä, millaisen tulevaisuuden Suomen haluamme.
Tuleva Keskustanuorten puheenjohtaja korosti kampanjassaan sivistystä, sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ja ympäristöpolitiikan merkitystä. Veteläinen korosti kampanjassaan myös sitä, miten niin politiikan kuin johtajuuden on nojattava vahvasti arvoihin.
”Nouseva puolue tarvitsee lähtökohdakseen elinvoimaisen nuorisoliikkeen. Nuorten tehtävä Keskustassa on olla ajattelun ja tekemisen tapojen tuulettajia, ravistelijoita. Katseet täytyy suunnata jo kohti vuoden 2027 eduskuntavaaleja, joissa Keskustanuorten täytyy kirittää puolue pääministerin paikalle”, vastavalittu puheenjohtaja Veteläinen summaa ajatuksiaan.
Lisätietoja:
Milla Veteläinen
Keskustanuorten puheenjohtaja 2026–2027
+358 44 979 4321
milla.vetelainen(a)gmail.com
sekä
Jere Tapio
Keskustanuorten puheenjohtaja 2024–2025
+358 40 760 9463
jere.tapio(a)keskustanuoret.fi