Mitä työryhmät ja jaostot ovat?
Työryhmät ovat Keskustanuorten ”työnyrkkejä” koskien ohjelmatyön tekemistä. Ohjelmatyön tekijöillä on merkittävä vastuu ja valta laatia Keskustanuorten yleiselle kokoukselle esitettävä, Keskustanuorten näköinen poliittinen tai järjestöllinen ohjelma tai linjapaperi. Työryhmätyössä pääseekin selkeimmin tuomaan esiin oman kädenjälkensä tavoitteiden valmistelussa ja uuden visioinnissa! Työryhmissä vaaditaan valmiutta kirjoittaa sujuvaa tekstiä.
Jaostot puolestaan ovat työskentelyryhmiä jonkin tietyn teeman ympärillä. Jaoston tavoitteena on pitää yllä jaoston aiheena olevaa teemaa Keskustanuorten parissa ja suunnitella toimintaa siihen liittyen, mutta työryhmistä poiketen ei välttämättä tuottaa esimerkiksi jotakin tiettyä kirjallista tuotosta.
Työryhmät ja jaostot työskentelevät pääosin etänä ja kokoontuvat noin kerran kuukaudessa. Lisäksi tavoitteena on, että jokainen työryhmä ja jaosto tapaisi myös kasvotusten vähintään kerran vuoden aikana.
Työryhmien ja jaostojen jäsenet valitaan hakemusten perusteella, joten tuothan motivaatiosi ja osaamisesi selkeästi ilmi hakulomakkeella!
Nyt avattavien hakujen hakuaika on käynnissä 6.1.2026 saakka. Liittohallitus valitsee jäsenet kuhunkin työryhmään/jaostoon tammikuussa 2026.
Eduskuntavaaliohjelmatyöryhmä
Kevään 2027 eduskuntavaalit siintävät jo horisontissa, ja niitä ajatellen Keskustanuoret käynnistää eduskuntavaaliohjelmatyön vuoden 2026 alussa. Työn tuloksena syntyvä eduskuntavaaliohjelma linjaa Keskustanuorten tavoitteet kevään 2027 eduskuntavaaleihin, ja se tulee hyväksyttäväksi vuoden 2026 liittokokoukseen.
Eduskuntavaaliohjelmatyöryhmä vastaa ohjelmatyön valmistelusta, ja ryhmän jäsenenä pääset pohtimaan nuorten näkökulmasta, millaista politiikkaa Suomessa tulee tehdä seuraavalla vaalikaudella. Ryhmässä pääset niin keskustelemaan kuin kirjoittamaankin, ja se on myös oivallinen paikka tutustua poliittiseen ohjelmatyöhön, vaikuttamiseen sekä vaalien valmisteluun!
Strategiatyöryhmä
Onko sinulla monipuolista näkemystä järjestön kehittämistä kohtien? Keskustanuorten strategiakausi on tulossa päätökseensä, joten on tullut aika laatia uusi strategia järjestölle.
Strategiatyöryhmässä pääset pohtimaan Keskustanuorten järjestöllistä tulevaisuusvisiota ja järjestöllisiä tavoitteita, ja sanoittamaan niitä ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Uusi strategia tulee hyväksyttäväksi liittokokoukseen 2026.
Kv-jaosto
Kv-jaosto eli Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden kansainvälinen jaosto on paikka, jossa osallistujilta toivotaan kiinnostusta maailmaan ja kansainväliseen politiikkaan niin pohjoismaisella, Euroopan kuin globaalillakin tasolla. Jaoston toimintaa johtaa Keskustanuorten poliittinen suunnittelija, joka toimii kv-sihteerinä, ja koordinoi toimintaa yhdessä jaoston jäsenten kanssa.
Kv-jaosto kokoontuu noin kerran kuukaudessa keskustelemaan ajankohtaisista kansainvälisen politiikan aiheista, suunnittelemaan tapahtumia ja pohtimaan sitä, millaista ääntä meidän tulisi tuoda kansainväliseen politiikkaan. Toimintaan kuuluu esimerkiksi kv-teemaisten webinaarien ja muiden tapahtumien suunnittelu sekä aktiivisuus Keskustanuorten kattojärjestöjen, eli Pohjoismaiden Keskustanuorten (NCF), Euroopan liberaalinuorten (LYMEC) ja Maailman liberaalinuorten (IFLRY) suuntaan.
Jaostossa toimiminen tarjoaa mahdollisuuden oppia uutta niin kansainvälisestä yhteistyöstä kuin järjestötoiminnastakin käytännön tasolla. Jaostossa pääset myös tutustumaan muihin kansainvälisistä teemoista kiinnostuneisiin nuoriin!
Hae siis mukaan, mikäli olet kiinnostunut globaalista politiikasta, ja haluat tuoda ajatuksesi Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden kansainväliseen keskusteluun!
Turvallisuuspoliittinen työryhmä
Turvallisuuspoliittisen työryhmän haku on ollut käynnissä aiemmin syksyllä ja työryhmä teeman ympärille on jo valittu. Turvallisuuspoliittisen työryhmän toiminta jatkuu vuodelle 2026.