Näpit irti vaalijärjestelmästä, hallitus!

Kannanotot torstai 04.12.2025

Hallitus on Uutissuomalaisen tietojen mukaan esittämässä Lapin ja Oulun vaalipiireihin muutosta, jossa ne muodostaisivat yhteisen vaalialueen eduskuntavaaleissa 2031. Keskustanuoret näkee esityksen paitsi uhkana demokraattisen järjestelmämme nauttimalle luottamukselle, myös valtaisana poikkeuksena totuttuun päätöksentekoprosessiin, jonka lähin esimerkki lienee yhdysvaltalainen nk. gerrymandering-ilmiö.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan vain hieman yli puolet 18-24 vuotiaista käyttivät äänioikeuttaan vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Sitran vuoden 2024 selvityksessä piirtyy kuva nuoresta sukupolvesta, jolle poliittinen prosessi ja puolueet ovat merkille pantavan etäisiä teemoja. Samaan aikaan laskevan syntyvyyden Suomi kulkee kohti yhä syvenevää alueiden eriarvoistumista.

”Onko aidosti niin, että epävarmuuden ja demokraattisen järjestelmämme horjumisen keskellä hallitus päättää lähteä leikkimään kansanvaltamme ytimellä eli eduskuntavaaleilla? Pahimmillaan ääntenlaskennan monimutkaistaminen etäännyttää yksittäisen äänen vaikutuksen lopullisesta tuloksesta, eikä edistä läpinäkyvää ja aidosti kansanvaltaista päätöksentekoa”, Keskustanuorten puheenjohtaja 2026-2027 Milla Veteläinen avaa. 

Keskustanuoret näkee parlamentarismin varjeltavana ja keskeisenä suomalaisen yhteiskunnan arvona. On huomionarvoista, että vaalialuetta koskeva uudistus ei nauti parlamentaarista yhteisymmärrystä ja tukea vaan sen historiallisena rasitteena on yksioikoinen ja riitainen prosessi.

”Kun kokoomus ja perussuomalaiset myskäävät voimalla ympäri lakeja perustuslakia myöten tehdäkseen riskialttiin kokeilun perinteisen keskustavoittoisella alueella, on mahdotonta välttyä kysymästä: Toitteko juuri Gerrymanderoinnin Yhdysvalloista Suomeen ja oletteko todella harkinneet loppuun asti sitä, millaista kulttuuria se vahvistaa?” Keskustanuorten puheenjohtaja 2024-2025 Jere Tapio täräyttää.

”Eikä liene edes tarpeen erikseen teroittaa vaalialueen mittasuhteiden järjettömyyttä, kun sen pituus huitelee tuhannessa kilometrissä. Surkuhupaisa yksityiskohta on myös puolen Suomen maakuntien keskinäinen asetelma tässä mallissa. Kun Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa jakavat nykymallin mukaan edustajansa äänimäärien mukaan, lyödään nyt sekaan Lappi, vain antaen sille vaikuttavuutta turvaavan matemaattisen laskukaavan”, puheenjohtajat painottavat.

Lisätietoja:

Jere Tapio
Keskustanuorten puheenjohtaja 2024-2025
040 760 9463