Ehdokasblogi: Katse yhteiseen suuntaan, vaikka päätä huimaa. Ei muttei vaan miksei!

Blogit perjantai 02.10.2026

Kotona Turussa, äänenkantaman päässä tuomiokirkon kellotornista, lojuu sininen muistojen pahvilaatikko täynnänsä ryppyistä paperia ja ties mitä pikkusälää. En tiedä, pitäisikö pelästyä, mutta meinaan välillä seota laskuista, mitä kaikkia keskustanuorten ohjelmia ja liittohallitusehdokkaiden flaikkuja joukkoon onkaan maastoutunut. En yleensä ehkä ole se kaikkein paperinmakuisin retoorikko, mutta uskokaa nyt tämän kerran pois: en vain olisi se, mitä nyt olen, ilman keskustanuoria!

Alussa oli jahkailu, ärsytys ja mumma

Tarinan alku saattaa yllättää kuin pandemia Huoltovarmuuskeskuksen. Silloisella espoolaisella yhdeksäsluokkaisella ei jostain kumman syystä ollut mielessään mitään sen innostavampaa, kuin… halu muuttaa maailmaa. 

Tästä iso kiitos kuuluu 2014 edesmenneelle mummalleni, joka ehti vielä hetken kurkistaa nuorisopolitiikkavuosieni tunnelin alkupäähän <3 Kiitos, että otit aina avosylin vastaan sen miehenalun, joka epätoivoisestikin pärski nuoruuden syvissäkin myrskyissä. Ja kuunneltuasi hetken totesit: nyt muuten katsotaan eduskunnan kyselytuntia!

Ajat muuttuvat, mutta silti haasteet pysyvät häkellyttävän samoina. Kansantalous mateli, päätöksiä ei syntynyt ja asiat liukuivat vuosi vuodelta aina aavistuksen kohti huonompaa. Ja sitten joku ihmettelee, miten se politiikka alkoi kiinnostaa?

Suomalaisten perinteinen perisynti on itse nikkaroimamme ympäristön reunaehtojen taakse piiloutuminen. Voisimme uskaltaa tarttua myrskyssä väärään suuntaan rullaavan laivan ruoriin, vääntää ihan täysillä ja uskoa siihen, että kunhan tahtotilaa löytyy, alus puskee perille läpi aallokon. Mutta Väykkä vieköön ei! Sen sijaan, että miettisimme, MITEN jokin voitaisiin luovaan ongelmanratkaisuun tukeutuen vaihe vaiheelta tehdä, jäämme keskenämme sadattelemaan, miten nyt tämäkään EI ole mahdollista.

Yleensä syistä x, y ja z, toki myös kiinnittäen huomiota hallintolain seitsemännen pykälän toiseen momenttiin ja vallitsevan makrotaloudellisen tilanteen realiteetteihin taikka sitten rehdisti poliittisiin voimasuhteisiin. Ja siihen, kuinka nyt tämänkin asian edistäminen vaatisi jo kertaalleen hyvässä hengessä saunan lauteilla sovitun paketin uudelleenavaamista.

12 vuoden kuuliaisuus (tai kuuliaisuus ja kuuliaisuus…)

Käännetään kurssi keskustanuoriin ja siihen, miksi haen liittohallitukseen. Minulla on siihen 12 syytä, ja jokainen niistä on viettämäni vuosi nuorkeskustalaisessa edistysliikkeessä.

Keskustanuoret nyt vain on antanut minulle suunnattoman paljon niin liiton kattojärjestöissä, ministeriöiden käytävillä kuin myös vuosien varrella liittohallituksessa ja nuorten piirin johtopaikoilla. Ehkä pohjimmiltaan joskus vähän ujostakin pojasta kasvoi esiintymiseen rohkaistunut herrashenkilö, joka uskaltaa heittäytyä ja mennä tekemään silloinkin, vaikka olisikin vaarassa nolata itsensä (rest in peace, mun itsesuojeluvaisto…)

Toisaalta turhat luulot itsestä otettiin onneksi pois. Opin, että joskus kannattaa keskittyä vastausten antamisen sijaan hyvien kysymysten miettimiseen niille, jotka ehkä tietävätkin puheenaiheesta jotain. Keskustanuoret on ollut minulle myös turvallinen järjestö kokeilla, tehdä, mokata ja oppia mokistaan – strategiaprosessi 2018 nevöforget!

Ennen kaikkea keskustanuoret on ollut vapauttava kasvualusta omien arvojen hahmottamiseen. Se on turvallinen tila käydä keskustelua erilaisista keskikentän pelaajille ominaisista tavoista hahmottaa maailmaa. Meitä on moneksi, ja kaikki kuuluvat joukkoon. Kasvoin varovaisesta keskiviivan etsijästä vahvaksi sosiaaliliberaaliksi edistysalkiolaiseksi.

Suomeksi sanottuna lupaan puolustaa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ilman pelkoa siitä, että jostain tulee taas joku tunkemaan sut johonkin muottiin. Puolustan yksilönvapauksia ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa oikeusvaltiota, mutta ennen kaikkea hajautettua vallankäyttöjärjestelmää. Paras rokote menneisyydestä meitä kohti kurottavia autoritarismin haamuja vastaan on yhteiskuntajärjestelmä, jossa valta on hajautettu Senaatintorin reunoilta kansan keskelle.

Peräänkuulutan Suomea, jossa tasa-arvo ei tarkoita sitä, että jokaisella on oikeus tulla heitetyksi 18 vuotta täytettyään avannon syvään päähän ja kuulla, että koitas nyt siinä uida! Tarvitsemme vastuullista sosiaalipolitiikkaa, jossa jokainen ihminen kohdataan juuri sellaisena kuin on, ja hänelle tarjotaan omannäköistään tukea ihmisenä kehittymiseen.

Ihmisyysaatteesta suuntaa kansanliikkeelle

Ajan takaa poliittista kulttuuria, jossa uskomme myönteiseen ihmiskuvaan: että jokainen terve ihminen tahtoo olla pohjimmiltaan hyvä toisille, kunhan hän voi elää elämää, jossa hänen perustarpeensa ja mahdollisuutensa ihmisenä kehittymiseen ovat turvatut. Tahdon uskoa parhaaseen, mutta varautua silti pahimpaan: rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisen kansalaisen kriisinkestävyyttä vahvistetaan jämerin julkisin toimin. Kartoitetaan erilaisia yhteiskunnan uhkaskenaarioita ja rakennetaan pelisuunnitelma niiden päihittämiseksi. Näihin teemoihin pääsen nytkin syksyllä syventymään täällä Ylä-Savossa Rautavaaralla kuntapuolen työtehtävissä.

Keskusta tarvitsee rohkeutta ajatella isommin. Tämä on se marssi, jolle aion ampaista yhdessä muun liittohallituksen kanssa, jos liittokokous vain puhaltaa lähtöpilliin. Juuri nyt keskustalla ei yksinkertaisesti ole vahvaa tulevaisuusvisiota, saati sitten kykyä muodostaa poliittisesti kunnianhimoisia kantoja.

Minuun osui ja upposi etenkin se, että puolue menetti yli kymmenen vuotta hopealautasella seisseen mahdollisuuden liputtaa nuorkeskustalaisen yleisen perustulon puolesta. Suomalaiset ansaitsisivat perustulon, joka vapauttaisi tekoälyn murroksessa irtisanomisten alle jääneet ihmiset kehittämään osaamistaan ja tekemään merkityksellistä työtä ihmiskunnan ja yhteiskunnan eteen niin yrittäjinä kuin kansalaisjärjestöissäkin. Eräs varteenotettava keino perustulon rahoittamiseen olisi ylikansallisten tekoäly- ja alustatalousyhtiöiden tuottamaan arvonlisään pureutuva vastuullisuusvero. Ihmisen työ ja tuottavuus menettävät merkitystään. Se, mitä jäljelle jää, on sivistys ja yhteisöllisyys.

Yhteisöllisyys vie meidät perille <3

Yhteisöllisyys on niin yhteiskunnan kuin myös voittavan joukkueen perusta. Muistelen aikoinaan liittohallituksessa vetämääni keskustanuorten strategiaprosessia. Vaikkei kaikki sujunutkaan kuin keskustan puolueristeilyllä, oli yksi onnistuminen ylitse muiden: keskustelimme siitä, pitäisikö järjestön priorisoida yhteisöllisyyttä vai vaikuttavuutta. Valitsimme yhteisöllisyyden.

Etupäässä vaikuttavuuteen ripustautuva järjestö muuttuu helposti verenmaku suussa karjuvaksi valmentajaksi, joka tekee toiminnasta stressaavaa ja vie mennessään yhteishengen. Samaan aikaan yhteisöllinen joukkue on se, joka voittaa: tiimi, jossa jokainen uskaltaa sanoa sanottavansa ja olla oma itsensä miettimättä liikoja, että mitäköhän noi muut taas ajattelee. Joukkue, jossa voi politiikkahackathonien lomassa (rastita ruutu: vaalilupaus mainittu…) myös kommentoida lämmöllä ja kunnioituksella toisten avauksia, huumoria unohtamatta.

Tämä on se nuorkeskusta, jolle mä sytyn! Jos viitoittamani suunta edistyskeskustalaiselle kansanliikkeelle osuu yksiin oman navigaattorisi kanssa, niin käy lukemassa lisää mielipiteistäni KenuVaalikoneen ehdokassivuilla: bit.ly/vainotuovinen. Niin ja totta, lupaan etten tartu hampaillani hihasta kiinni, jos päädyt seurailemaan minua ja elämääni Instagramissa handlella @vainotuovinen.

Onko meillä rohkeutta muuttaa maailmaa?

Väinö Tuovinen

Kirjoittaja on ehdolla Keskustanuorten liittohallitukseen