Ehdokasblogi: Rakas aatesisar tai -veli

Blogit keskiviikko 14.10.2026

Tämä on kirje teille sinne tulevaisuuteen. Aikaan, jonka voin toistaiseksi vain kuvitella. Ensin toivon, että siellä on kaikki hyvin. Toivon, että sinulla on katto pään päällä, työpaikka ja kohtuullinen palkka – sellainen, jolla elää, mutta josta jäisi vähän säästöönkin tai vaikka ravintolareissuun käytettäväksi. Toivon, ettet joudu miettimään, riittääkö raha tässä kuussa vuokraan, ruokaan ja polttoaineeseen. Toivon myös, että työsi lomassa sinulla on aikaa perheellesi, ystävillesi ja myös itsellesi. Ehdithän panostaa hyvinvointiisi, vaikka edes pienten taukojen verran? Olethan pysynyt terveenä?

Toivon myös, että maailmalla vallitsisi rauha. Toivottavasti sodat, konfliktit ja niiden aiheuttamat humanitääriset hätätilat eivät enää olisi teidän aikananne uutisissa päivittäin. Tässä ajassa tuntuu usein sille, ettei maailmanrauhaa uskalla edes ajatella. Yhteenotot lisääntyvät joka suunnalla, enkä osaa enää ymmärtää, kuinka kauan sodan uhka on leijunut yllämme. Aito huoli on läsnä aina, kun avaan uutiset. Missä on tällä kertaa pommitettu sairaalaa, kuinka monta lasta on tänään kuollut, mitä johtavat päättäjät maailmalla nyt ovat määränneet? Ja toisaalta, miten tämä kaikki näkyy meille? Mietimme, riittääkö sähkö talvella, ja onko siitä tuleva lasku tähtitieteellinen? Mietimme, miten puolustaa maatamme. Mietimme, miten kohdata hybridiuhat. Kauanko ihmiset vielä tätä kestävät?

Ennen kaikkea toivon sopua. Ääripäistyminen värittää aikaamme voimakkaasti, ja toivon todella, että siellä tulevaisuudessa osataan nähdä myös kaikki ne harmaan sävyt mustan ja valkoisen väliltä. Ja toivon tietysti myös, että puolueemme, rakas aateystävä, olisi kasvanut sellaiseksi, mihin meillä poteniaalia on ja mitä toivoisin, että voisimme jo nyt olla.

Mutta ei maailmaa pelkällä toivolla taideta korjata, vaikka uskon ja tahdon voima onkin usein suuri. Ihminen pystyy halutessaan moneenkiin asiaan, vaikka ei aina siltä tunnukaan. Usein tuntuu myös, ettei ihmisillä ole rohkeutta tai voimaa olla sitä, mitä he voisivat olla. Moni pelkää tuomituksi tulemista – mitä, jos tämä meneekin pieleen, tai mitä jos joku tuomitseekin? Rakas aateystävä, minäkin pelkään. Pelkään joskus, etten oikeasti tiedäkään, vaikka luulin tietäväni, tai että ajatukseni ovat vääriä.

Ja kuitenkin, rakas aateystävä siellä tulevaisuudessa, olen oppinut, että pelolle ei saa antaa liikaa tilaa. On luonnollista pelätä, mutta pelosta huolimatta on pystyttävä toimimaan. On toimittava, vaikka toivoakaan ei aina olisi. Ja kuka lopulta määrittää, kenen ajatus on väärä, ja sen, kuka tietää, kuka ei? Kysynkin siis, miksi pelätä unelmien tavoittelua?

Suuruuksia ei saavuteta hetkessä. Ei tunnissa, ei päivässä, ei kuunkierrossa. Kukaan ei ole seppä syntyessään, vaikka kuinka tahtoisi. Todellisuudessa suuruuksissa ja vaikuttamisessa on kyse pienistä askelista. On mentävä askel kerrallaan, vaihe vaiheelta eteenpäin. Suuret tavoitteet ja visiot tulisi palastella pieniksi, ja lähteä niitä kohti, kun kaikki välivaiheet ovat selvillä. Onhan toki niinkin, että kaikkien mutkien taakse ei aina näe, ja siksi yllättäviin tilanteisiin on hyvä varautua. Matka on jokatapauksessa pitkä, sillä ei Roomaakaan päivässä rakennettu.

Rakas aateystävä, joskus maailmantaakka tuntuu tuskaiselta kantaa. Joskus tuntuu, että sen kanssa on aivan yksin. Kuin kukaan muu ei sitä kannattelisi. Olen joskus kateellinen heille, jotka osaavat jättää taakkansa syrjään ja vain elää hetkessä. Se taito minulla on vielä opeteltavana.

Lopuksi toivon sinulle kaikkea hyvää. Tee työsi huolella, rakasta läheisiäsi ja itseäsi ja ennen kaikkea muista, että vaikka kaikki päivät eivät ole hyviä, on kaikissa päivissä jotain hyvää.

Toivolla, Reetta

Reetta Puttonen
Kirjoittaja on ehdolla Keskustanuorten liittohallitukseen