Touko Tuomainen Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten puheenjohtajaksi vuodelle 2024

perjantai 24.11.2023

Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri piti syyskokouksensa 17.11.2023 Kannuksessa. Syyskokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2024.

Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piirin nykyinen puheenjohtaja Jarno Saukko ilmoitti aiemmin luopuvansa puheenjohtajuudesta. Saukko jatkaa hallituksen varapuheenjohtajana 2024. Tämänhetkinen varapuheenjohtaja Sara Mäkelä jatkaa hallituksen jäsenenä vuonna 2024.

Piirin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin toholampelainen agrologiopiskelija Touko Tuomainen. Tuomainen on tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan keskustanuorten hallituksen varajäsenenä. Vuoden 2024 hallitukseen Mäkelän lisäksi kokous valitsi jatkavina Oliver Pietilän ja Jaakko Märsyn. Uusina hallitukseen tulivat kokkolalaiset Veeti Hautala ja Sakri Klemola. Hallituksen varajäseniksi vuodelle 2024 valittiin Juulia Juntunen, Salli Lamu, Oskari Tuikkanen ja Mehmet Karakas.

”Lähden innolla luotsaamaan ensi vuoden Keski-Pohjanmaan Keskustanuorten piirihallitusta. Pyritään pitämään meille Keski-Pohjanmaalaisille nuorille tärkeitä asioita, kuten alueiden elinvoimaisuutta ja huoltovarmuuden turvaamista esillä. Epävakaassa maailman tilanteessa on tärkeää pitää huolta siitä, että kotimaisia elintarvikkeita ja kotimaista energiaa on saatavilla ja maanpuolustuksesta pidetään huolta. Meidän toimintamme täytyy pysyä helposti lähestyttävänä. Näin nuoret saadaan kiinnostumaan yhteisistä asioista, joilla on merkitystä kaikkien meidän tulevaisuuden kannalta.” Tuomainen kommentoi.

Syyskokous teki kannanoton, jossa perätään perussuomalaisilta vastuuta vaalilupauksilleen. Vaalikentillä lupailtiin mm. halvempaa bensanhintaa, jota ei kuitenkaan lupailuista huolimatta ole näkynyt. Keski-Pohjanmaan keskustanuoret katsovatkin, että on aika seistä sanojen takana tai lähteä hallituksesta.

Kokous päätti esittää Oliver Pietilää Keski-Pohjanmaan Keskustan varapuheenjohtajaksi. Keski-Pohjanmaan Keskusta kokousti nuorten kokouksen jälkeen ja valitsi Pietilän varapuheenjohtajaksi vuodelle 2024.