Vaikuttajakiihdyttämöön yli sata hakemusta – kiitos kaikille hakijoille!

 
Keskustaperheen yhteinen Vaikuttajakiihdyttämö-mentoriohjelma sai reilusti yli sata erittäin laadukasta hakemusta heinäkuussa päättyneeseen määräaikaan mennessä. Hakemuksia tuli kaikkialta Suomesta.
 
-Hakijoiden määrä yllätti täysin. Tiesimme, että mentoroinnille on kysyntää ja nuoret ovat halukkaita kehittymään ja kasvamaan vaikuttajina. Silti kolminumeroinen hakijamäärä ja erittäin laadukkaat hakemukset olivat valtavan iloinen yllätys, Vaikuttajakiihdyttämön projektikoordinaattori Sonja Huttunen sanoo.
 
Vaikuttajakiihdyttämöön saivat hakea kaikki 15-29-vuotiaat yhteiskunnasta kiinnostuneet nuoret.
 
-Mentorointihan ei sinänsä ole uusi ilmiö politiikassakaan, mutta se on usein vain tarpeeksi pitkälle edenneiden nuorten vaikuttajien saatavilla. Vaikuttajakiihdyttämön myötä Keskusta haluaa tuoda mentoroinnin mahdolliseksi sellaisillekin nuorille, jotka vielä etsivät omaa reittiään tai joilla ei muuten ole mahdollisuutta saada sparrausta vaikkapa kansanedustajilta, tuore perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoo.
 
Vaikuttajakiihdyttämö alkaa syyskuussa. Aktorivalinnat tehdään elokuun puolivälissä ja hakijoille ilmoitetaan valinnoista mahdollisimman pian.
 
Mentoreiksi ovat lupautuneet kymmenet keskustalaiset vaikuttajat, muun muassa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, presidenttiehdokas Matti Vanhanen, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ja toimitusjohtaja Eeva Kalli.


Lisätietoja: Sonja Huttunen sonja.huttunen@keskusta.fi tai  +358 50 388 0010 



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje