rss Uutiset

Venäjä - maailman suurin koulukiusaaja

Neuvostoliiton hajottua monien haaveet olivat korkealla ja kaikilla oli vahva usko idän demokratisoitumiseen sekä liberaalin maailmanjärjestyksen voittoon. Melkein 27 vuotta myöhemmin tuo haave ei ole enää niin korkealla. Venäjä on 2000-luvulla hyökännyt lähialueillaan Georgiaan ja Ukrainaan, kiristänyt useita valtioita kaasun ja öljyn avulla sekä tehnyt erilaisia rajaloukkauksia ja muunlaista häirintää omia naapureitaan kohtaan. Koulukiusaajan merkit täyttyvät.

Viimeisin selkkaus tapahtui 25. päivä marraskuuta, kun venäläiset valtasivat kolme Ukrainan laivaston alusta. Venäjän mukaan syynä oli, että alukset olivat tunkeutuneet Venäjän aluevesille, minkä Ukraina on kiistänyt. Tilanteen kärjistymisen seurauksena Ukrainassa asetettiin voimaan poikkeuslaki ja maan sotavalmiutta nostettiin.

Venäjän temppu tuomittiin yleisesti Suomessa, EU:ssa ja maailmalla. YK:n turvallisuusneuvosto piti tapauksen jälkeen hätäkokouksen, mutta mitään konkretiaa asian ratkaisemiseksi ei syntynyt.

Koulukiusaajien käytökseen on vaikeaa puuttua ja valtioiden väliseen kiusantekoon, ahdisteluun ja väkivaltaan on vielä vaikeampaa puuttua, sillä kynnys on suurempi. Kiusaajalle, tässä tapauksessa Venäjälle, on näytettävä, että maailmanyhteisö seisoo Ukrainan takana vahvasti eikä suvaitse tämän kaltaisia toimia. EU:n ja lännen on vastattava tapahtumiin huomattavasti kovemmilla talouspakotteilla ja samaan aikaan osoitettava yhtenäisyyttä sekä voimakasta sotilaallista voimaa.

Tulevaisuudessa toisen valtion suvereniteetin loukkauksia ei tule suvaita ja niihin tulee puuttua heti vahvasti. YK:ta ja EU:ta on kehitettävä yhtenäisemmiksi, jotta niiden reagointikyky vastaavissa tilanteissa kasvaisi. YK:n turvallisuusneuvoston viideltä pysyvältä jäseneltä on poistettava veto-oikeus, jotta poliittisen pelin mahdollisuutta konfliktitilanteissa kavennettaisiin. Lisäksi EU:lle on annettava vahva mandaatti tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa jäsenvaltioiden puolesta.

Yhtenäisinä me voimme sanoa ei maailmanpolitiikan kiusaajille ja puolustaa heikompaa!

 

Joonas Soukkio, Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeri

Sonja Kouvo, Keskustanuorten kansainvälisten asioiden sihteeri


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje