Hae Keskustanuorten pääsihteeriksi!

Uutiset tiistai 12.04.2022

Nykyisen pääsihteerimme siirtyessä uusien haasteiden pariin haemme vakituiseen työsuhteeseen pääsihteeriä. Pääsihteeri vastaa liittohallituksen alaisuudessa operatiivisen toiminnan johtamisesta, talouden ja toiminnan suunnittelusta sekä yhteydenpidosta jäsenjärjestöihin ja muihin sidosryhmiin. Pääsihteeri valmistelee ja toimeenpanee hallintoon, talouteen ja järjestön kehittämiseen liittyviä asioita. Hän on avainhenkilö Keskustanuorten toiminnallisten tavoitteiden täytäntöönpanossa ja monivuotisessa suunnittelussa.

Odotan hallitukselta aitoa inhimillistä talouspolitiikkaa

Uutiset tiistai 05.04.2022

Suomen hallitus ei lähde viimeiseen kehysriiheen kovinkaan helpossa tilanteessa. Valtion kestävyyttä syönyt koronakriisi sai jatko-osakseen Putinin aloittaman hyökkäyssodan, joka vaikuttaa kestämättömästi talouteen sekä yksityisellä että julkisella puolella. Hallitus on sysännyt vuoden aikana riiheen ikäviä päätöksiä yli 100 miljoonan euron leikkaustarpeista, joiden toteutus tällä hallitusviisikolla näyttää epätodennäköiseltä.

Keskustanuoret järjesti NATO-aiheisen keskustelutilaisuuden jäsenilleen

Uutiset perjantai 25.02.2022

Keskustanuoret järjestivät jäsenilleen torstaina 24.2.2022 NATO-aiheisen sisäisen keskustelutilaisuuden. Alustajina tilaisuudessa olivat eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, Chargé d’Affaires ad interim Ian Campbell (U.S. Embassy in Finland) ja kansanedustaja Mikko Savola. Keskusteluun osallistui yhteensä lähes neljäkymmentä henkilöä.

Poliittiset nuorisojärjestöt seisovat yhdessä Ukrainan tukena – We Stand with Ukraine -mielenosoitus lauantaina

Uutiset torstai 24.02.2022

Eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt järjestävät yhdessä mielenosoituksen We Stand with Ukraine lauantaina 26.2.2022 Helsingissä. Mielenosoituksen tarkoituksena on osoittaa suomalaisen nuorison tuki Ukrainalle ja sen kansalaisille sekä vaatia Venäjän hallintoa palauttamaan rauha Eurooppaan. Tapahtuman järjestäjinä ovat Demarinuoret, Keskustanuoret, Kokoomusnuoret, Kristillisdemokraattiset Nuoret, Liike Nyt Nuoret, Perussuomalainen nuoriso, RKP-nuoret, Vasemmistonuoret sekä Vihreät nuoret.

Iida Hämäläinen Keskustanuorten poliittiseksi sihteeriksi

Uutiset keskiviikko 02.02.2022

Iida Hämäläinen on valittu Suomen Keskustanuorten poliittisen sihteerin sijaiseksi. Savonlinnalainen, Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteitä opiskeleva Hämäläinen on työskennellyt heinäkuusta alkaen eduskunnassa kansanedustaja Hanna Kososen eduskunta-avustajana.  Järjestötyö on Hämäläiselle tuttua paitsi Keskustanuorten, myös Keskustaopiskelijoiden toiminnasta. Parhaillaan Hämäläinen toimii Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana. Hämäläisellä on kokemusta myös maakunnallisen nuorisovaltuuston johtamisesta Etelä-Savossa.  “Olen innoissani tarttumassa työhön Keskustanuorissa! Aika on nuorten …

Kiinnostaako kansainvälisyys? Hae mukaan kv-jaostoon!

Uutiset perjantai 17.12.2021

Kiinnostaako kansainvälisyys?  Tule mukaan parantamaan maailmaa maailmanlaajuisten kysymysten pariin! Hae mukaan Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden yhteiseen kansainvälisten asioiden jaostoon 9.1.2022 mennessä tällä lomakkeella. Jaostossa pääset vaikuttamaan suoraan Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden kansainvälisen politiikan linjauksiin. Kv-jaoston kautta pääsee tutustumaan kv-politiikan teemoihin ja toimijoihin sekä vaikuttamaan kansainvälisillä foorumeillamme, kuten Pohjoismaiden Keskustanuorissa (NCF), Euroopan liberaalinuorissa (LYMEC) ja maailmanlaajuisessa IFLRY:ssä. Jaostolla on …

Nuorkeskustan johto ehdolle aluevaaleihin – ”Näissä vaaleissa päätetään lähipalveluista”

Uutiset perjantai 19.11.2021

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen ja Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Eveliina Leskelä lähtevät ehdolle aluevaaleissa Pohjois-Pohjanmaalla. Markkanen toimii valtuutettuna kotikunnassaan Kempeleessä ja opiskelee hallintotieteitä Lapin yliopistossa. Leskelä viimeistelee luokanopettajan opintojaan Oulun yliopistossa ja työskentelee Keskustan eduskuntaryhmässä viestintäasiantuntijana. –  Pidän tärkeänä, että sosiaali- ja terveyspalveluissa otetaan huomioon ihmisen koko elämäntilanne. Hoitoketjut täytyy saada sujuviksi ja yhteistyö toimivaksi eri toimijoiden …

Keskustanuorten aluevaalitavoitteissa ihminen on keskiössä – Murtunut jalka ja murtunut mieli hoidettava yhtä laadukkaasti

Uutiset tiistai 09.11.2021

Keskustanuoret kannustaa nuoria ehdolle ja äänestämään historiallisissa aluevaaleissa.  Tavoitteena on, että keskustan aluevaaliehdokkaista kymmenen prosenttia on alle 30-vuotiaita.  Keskustanuoret haluaa, että ihminen on palvelujen keskiössä, palvelut saa helposti ja jokainen saa hoitoa. Hoitoon pääsyn on oltava sujuvaa koko Suomessa, olipa kyseessä sitten murtunut jalka tai murtunut mieli. – Sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee ottaa yhä paremmin …

Aleksi Sandroos valittu Keskustanuorten uudeksi puheenjohtajaksi

Uutiset sunnuntai 31.10.2021

Suomen Keskustanuoret ry:n sääntömääräisessä liittokokouksessa Torniossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Aleksi Sandroos, 26.  Monipaikkaista elämää viettävä Sandroos asuu tällä hetkellä Helsingissä, jossa toimii Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n varapuheenjohtajana. Sandroos opiskelee hallintotieteitä Vaasan yliopistossa ja viettää viikonloput synnyinpaikkakunnallaan Sastamalassa. – Keskustan sanoma on kadoksissa, me olemme hajuttomia ja mauttomia. Keskustanuoret tulee tekemään työtä sen eteen, …