Kutsu Suomen Keskustanuoret ry:n valtuuskuntaan

Uutiset tiistai 14.02.2023

Suomen Keskustanuoret ry:n sääntömääräinen valtuuskunta kokoontuu 6.-7.5.2023 Härmän Kylpylässä. Valtuuskunta on Keskustanuorten sääntömääräinen kokous, jonne jokainen piiri voi lähettää kolme yleisen piirikokouksen valitsemaa edustajaansa. Valtuuskunnan kokoukseen voivat osallistua liittohallituksen jäsenet sekä liiton ja piirien toimihenkilöt puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

Tilda Karhumaa

Tilda Karhumaa Keskustanuorten poliittiseksi suunnittelijaksi

Uutiset torstai 02.02.2023

Tilda Karhumaa, 20, on valittu Keskustanuorten poliittisen suunnittelijan sijaiseksi. Laukaalaislähtöinen Karhumaa opiskelee Tampereen yliopistossa politiikan tutkimusta pääaineenaan valtio-oppi. Keskustanuorten toiminta on tullut Karhumaalle tutuksi esimerkiksi Pirkanmaan Keskustanuorten piirihallituksen jäsenenä. Hän toimii myös Tampereen Opiskelevien Keskustalaisten puheenjohtajana.

Kiinnostaako kansainvälisyys? Ilmoittaudu mukaan kv-jaostoon!

Uutiset maanantai 19.12.2022

Kansainvälisten asioiden jaostoon haetaan lisää jäseniä! Keskustanuoret on reitti nuorille suoraan kansainväliseen politiikkaan. Keskustanuorten kansainvälisten asioiden jaoston kautta pääsee vaikuttamaan kansainvälisissä järjestöissä, saa työtilaisuuksia ulkomailla ja monia muita mahdollisuuksia, joita kansainvälinen toiminta tarjoaa. Tätä nuorten matkaa pitäisi entistä vahvemmin tukea ja kannustaa tarttumaan tilaisuuteen. Keskustanuori, tiedätkö edes, kuinka moneen eri kattojärjestöön liittomme kuuluu? Kattojärjestöissä vaikuttaminen …

Nuorkeskusta: Aino-Riikka Simula Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Kannanotto Uutiset torstai 24.11.2022

Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat kannattavat vesilahtelaista 26-vuotiasta yrittäjää, kasvatustieteiden opiskelija Aino-Riikka Simulaa puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Aino-Riikka toimii tällä hetkellä muun muassa Vesilahden Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä Vesilahden kunnanhallituksen jäsenenä.   ”Olen saanut työskennellä Aiskin kanssa aikaisemmin piiritasolla, ja tiedän hänen olevan hyvä valinta puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Puolue tarvitsee aatteellista voimaa, joka uskaltaa aloittaa keskustan uudistamisen pois nykyisestä ahdingosta”, Keskustanuorten …

Avoin työpaikka: Sinustako mediasuunnittelija Keskustanuorille?

Uutiset perjantai 04.11.2022

Keskustanuoret etsii mediasuunnittelijaa vakituiseen, kokoaikaiseen työsuhteeseen. Mediasuunnittelija vastaa monipuolisesti Keskustanuorten viestinnän suunnittelusta, käytännön toteutuksesta ja kehittämisestä. Jos sinusta tuntuu, että boomereiden kyykyttäminen visuaalisilla taikavoimilla on oma juttusi, hae nyt – tämä paikka voi olla sinun!

Keskustanuorten liittohallitukseen uusia jäseniä

Uutiset sunnuntai 30.10.2022

Keskustanuorten liittokokouksessa Riihimäellä 29.-30.10.2022 valittiin uusia jäseniä Keskustanuorten liittohallitukseen erovuoroisten tilalle. Kaksivuotiskaudelle 2023-2024 liiton hallituksen jäseniksi valittiin Antti Paunonen Etelä-Savosta (67 ääntä), Miina-Maija Simonen Pirkanmaalta (57 ääntä), Louna Yli-Hemminki Etelä-Pohjanmaalta (47 ääntä) sekä Jonna Viljanen Satakunnasta (42 ääntä). Yksivuotiskaudelle 2023 hallitukseen valittiin Elias Tornberg Pohjois-Pohjanmaalta (41 ääntä). Liittohallituksen varajäseniksi vuodelle 2023 valittiin pohjoispohjalainen Ville Mykkänen …

Keskustanuorten puheenjohtajan Aleksi Sandroosin puhe liittokokoukselle

Uutiset lauantai 29.10.2022

Arvoisa puheenjohtaja, rakkaat aatesisaret ja veljet,  Kahden liittokokouksen välissä on tapahtunut paljon. Me olemme päässeet koronarajoituksista keväällä, järjestäneet isoja tapahtumia, osallistuneet festareille, juhliin ja illanviettoihin. Elämä on palannut normaaliksi.   Putin hyökkäsi Ukrainaan, se muutti koko Euroopan tilanteen. Terroristivaltio Venäjä ja terroristijohtaja Putin paljastivat pelikorttinsa. Ne eivät ole kauniita kortteja.  Puoluekokous on keskustalaisten parasta aikaa, ja …

Sofia Tuovinen Keskustanuorten poliittiseksi suunnittelijaksi

Uutiset maanantai 19.09.2022

Keskustanuorten poliittiseksi suunnittelijaksi on valittu Sofia Tuovinen, 25. Tuovinen on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden kandidaatti politiikkatieteistä ja hän valmistelee parhaillaan pro gradu -tutkielmaansa Lapin yliopistossa. Aiemmin Tuovinen on työskennellyt Renew Europe -ryhmän valiokunta-avustajana Euroopan parlamentissa, CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksella poliittisena asiantuntijana sekä Lapin liitossa hankehallinnon parissa. Keskustanuorissa Tuovinen on aiemmin toiminut mm. liittohallituksessa v. 2018–2019 sekä …

Keskustanuorten kv-sihteeri Miika Jauhiainen juontaa Puhetta Pohjolasta -podcastia – ensimmäinen jakso julkaistu

Uutiset maanantai 12.09.2022

Viime vuonna Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton starttaama Puhetta Pohjolasta -keskustelukonsepti saa jatkoa podcastin muodossa! Keskustelukonseptin tarkoituksena on herättää keskustelua ajankohtaisista pohjoismaisista teemoista ja nostaa esille mielenkiintoisia pohjoismaisia henkilöitä. Kevään aikana Puhetta Pohjolasta -keskusteluissa olemme päässeet kuulemaan ja keskustelemaan Pohjoismaiden roolista rauhanlähettiläänä sekä korkeakouluopintojen digitulevaisuudesta. Nyt konsepti saa jatkoa podcastin muodossa. Podin eka jakso ulkona!  Onko pohjoismaisuus yhtä kuin viikinkihatut vai …