Keskustanuorten esityksestä Keskusta on lopettamassa Paavo Väyrysen apurahoittamisen

Uutiset perjantai 03.11.2023

Keskustan Puoluehallitus käsitteli kokouksessaan esityksensä puoluevaltuustolle talousarviosta ja samalla piirien rahoituksesta. Keskustanuoret esitti kokouksessa, että kaksikieliselle piirille ei myönnetä rahoitusta suoraan, vaan 10 000 euron rahoitus siirretään tarveharkintaiseksi rahoitukseksi kaikkien piirien kaksikielisen toiminnan järjestämiseksi. Puoluehallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti. Kaksikielisen piirin toiminta on viimeisten vuosien aikana toteuttanut ainoastaan Paavo Väyrysen henkilökohtaista agendaa ja toiminut Paavon keppihevosena. …

Keskustanuoret toivoo: Aleksi Koivisto, Joonas Immonen ja Laura Hämäläinen Keskustan eurovaaliehdokkaiksi

Kannanotto maanantai 30.10.2023

Keskustanuorten 28.-29.10.2023 pidetty sääntömääräinen liittokokous pyytää KeskustanuorteneurovaaliehdokkaiksiAleksiKoivistoa,Joonas Immosta ja Laura Hämäläistä. Keskustanuoret toivoo, että Aleksi Koivisto, Joonas Immonen ja Laura Hämäläinen asettuisivat ehdolle eurovaaliehdokkaiksi. Keskustanuoret voi esittää heitä Keskustan eurovaaliehdokkaiksi puoluevaltuustossa 25.-26.11.2023. Aleksi Koivisto on pitkäaikainen nuorkeskustalainen toimija, joka toimii tällä hetkellä Suomen Kylien toiminnanjohtajana sekä Vaasan kaupunginvaltuuston valtuutettuna. Koiviston rohkea aluepolitiikka, ymmärrys erilaisista ihmisryhmistä ja tapa seistä …

Jere Tapio on uusi Keskustanuorten puheenjohtaja 2024–2025

Uutiset sunnuntai 29.10.2023

Suomen Keskustanuoret ry:n sääntömääräisessä liittokokouksessa Kuopiossa järjestön uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Jere Tapio. Tapion puheenjohtajakausi alkaa 1.1.2024. 26-vuotias, Lapin yliopistossa hallintotieteitä opiskeleva, Jere Tapio toimii tällä hetkellä Keskustanuorten varapuheenjohtajana. Oulun Jäälistä kotoisin oleva Tapio korostaa puheenjohtajana rohkeampaa edistyksen suuntaa keskustalle sekä lähiyhteisöjen merkitystä politiikassa. Tuleva Keskustanuorten puheenjohtaja korosti kampanjassaan politiikan polarisoitumisen aiheuttamaa pahoinvointia, joka ajaa …

Keskustanuoret lähettävät Kokoomukselle pesäpallomailan ”Sillä on hyvä murskata lisää nuorten unelmia”

Kannanotto keskiviikko 25.10.2023

Keskustanuoret lähettää kokoomuksen puoluetoimistolle pesäpallomailan. Tämä ”unelmien murskain” voidaan nyt ottaa kokoomuksessa laajemmin käyttöön, kun puolue näyttää haluavan tuhota loputkin nuorten unelmat. Keskustanuoret on järkyttynyt hallituksen nuoriin kohdistuvista leikkauksista ja Kokoomuksen vaalilupausten pettämisestä. Vaaleissa kokoomus lupasi pysäyttää velkaantumisen ja pitää koulutuksen erityissuojeluksessa, mutta ääntenlaskun jälkeen pääministeripuolue toteutti nuorten unelmien murskaamisen ja ministeritason veronalennukset. Tämän kaiken …

Hallitus lyö omasta asunnosta haaveilevia nuoria edestä ja takaa – hallituspuolueiden nuorisojärjestöt seisovat tumput suorina

Kannanotto perjantai 13.10.2023

Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos arvostelee hallituksen esitystä ensiasunnon ostajan verovapauden poistamisesta, sillä se on huonoa sukupolvipolitiikkaa. Hän kääntää katseensa hallituspuolueiden nuorisojärjestöihin, jotka hiljaa hyväksyvät hallituksen esitykset. Hallituksen esitys ensiasunnon ostajan varainsiirtovapauden poistosta on törkeä. Etuus on tarkoitettu 18-39-vuotiaille suomalaisille ensiasunnon hankkijoille, ja pääministeri Orpo on itse myöntänyt esityksen olevan heikennys ensiasunnon ostajalle. Hallituksen toimet asumistuen …

Kokoomusnuorille tiedoksi: laina pitää maksaa takaisin!

Uutiset keskiviikko 27.09.2023

Keskustaopiskelijat ja Keskustanuoret vastaavat Kokoomusnuorten kannanottoon, joka antaa virheellistä kuvaa opiskelijoiden toimeentulosta. Erityisesti näkemys toimeentulon turvaamisesta ei kestä kriittistä tarkastelua, sillä lainapainotteisuuden kasvattaminen ei paranna opiskelijoiden asemaa. Nuorkeskusta antaa omat vaihtoehtonsa hallitukselle tilanteen kohtuullistamiseksi. Kokoomusnuoret kertoi kannanotossaan 25.9.2023 hallituksen ”turvaavan mahdollisuuden täysipäiväiseen opiskeluun”. Nuorkeskustan näkökulmasta Kokoomusnuorten kannanotto on heikko yritys pyrkiä selittämään hallituksen huonoja uutisia …