Ymmärrystä autoilulle ja autoilun verotukselle!

Uutiset perjantai 31.07.2020

1.8.2020 fossiilisen moottoribensiinin vero nousee 5,71 senttiä litralta ja vastaavasti dieselöljyn vero 6,46 senttiä. Korotus on hallituksen tavoitteiden ja kansan edun kannalta ymmärrettävä, sillä hinnankorotus tulee todennäköisesti heijastumaan kulutukseen. Mitä vähemmän kulutamme fossiilisia polttoaineita, sitä vähemmän päästämme hiilidioksidia ilmakehään ja enemmän voimme hyödyntää kotimaisten työpaikkojen tuotoksia, kuten biokaasua. Monien, varsinkin heikommassa asemassa olevien kansalaisten näkökulmasta …

palestiina_kannari

Hallituspuolueiden nuorisojärjestöt: Pyrkimykset pakkoliittää miehitettyjä palestiinalaisalueita Israeliin tuomittava

Uutiset tiistai 30.06.2020

Israelin tuore yhteishallitus suunnittelee toteuttavansa kansainvälisiä sopimuksia rikkovia alueliitoksia Yhdysvaltain tuella. Presidentti Donald Trumpin hallinnon laatimassa suunnitelmassa laajoja alueita nykyisestä Länsirannasta sekä Jordanjoen laakso liitettäisiin Israeliin. Pääministeri Benjamin Netanjahu on esittänyt, että pakkoliitännät voisivat alkaa heinäkuun alussa 2020. Miehitettyjen palestiinalaisalueiden haltuunotto johtaisi paikallisväestön pakkosiirtoihin Israelin siirtokuntien tieltä sekä todennäköisesti kiihtyviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Keskustanuorten valtuuskunta: Keskusteleva Keskusta löytää luottamuksen

Uutiset lauantai 27.06.2020

Emopuolueemme Suomen Keskusta on ollut kovassa myllerryksessä viime syksystä asti. Historiallisen alhaiset kannatusluvut, hallituskriisi sekä puolueen puheenjohtaja Katri Kulmunin ero valtiovarainministerin tehtävästä ovat kirvoittaneet keskustelua ja Keskustaa. Puolueen ylin päättävä elin puoluekokous kokoontuu syksyllä Ouluun päättämään puolueen tulevista askelmerkeistä.

Tule yhdessä Keskustanuorten kanssa pelastamaan henkiä!

Uutiset sunnuntai 14.06.2020

Tänään 14.6. vietetään Maailman verenluovuttajien päivää. Joka arkipäivä Suomessa tarvitaan noin 800 verenluovuttajaa. Verestä tehtäviä valmisteita tarvitsevat muun muassa leikkaus- ja syöpäpotilaat, onnettomuuksien uhrit ja keskosvauvat. Usein verensiirrolla voidaan pelastaa potilaan elämä. Verenluovutus on helppo tapa auttaa ja verenluovutuskäynti vie kokonaisuudessaan aikaa alle tunnin. Itse verenluovutus kestää vain 5-10 minuuttia. Pieni vaiva luovuttajalle on iso apu potilaalle.