Uutiset

5.2.2018 12.00

Tiedote: Helsingin Keskustanuoret laatii poliittisen ohjelman

Poliittinen ohjelma2Helsingin Keskustanuoret aloittaa työn uuden poliittisen ohjelman laatimiseksi. Ohjelmasta tulee tulevaisuuteen tähtäävä yleisohjelma, joka keskittyy erityisesti Helsingin kehittämiseen nuorkeskustalaisten näkemysten mukaisesti. Ohjelma hyväksytään yhdistyksen vuosikokouksessa 9.4.2018. 


– Poliittinen ohjelma laaditaan, koska tarvitsemme kivijalan vaikuttamistyöllemme ja johdonmukaisuutta kaupungin asioihin vaikuttamiseen. Tahdomme olla poliittinen liike, jonka sanoma tunnetaan ja johon luotetaan. Nykypäivänä sitä voi sanoa oman brändin rakentamiseksi, kertoo Helsingin keskustanuorten puheenjohtaja Liina Tiusanen.

– Keskustalainen tapa tehdä politiikkaa on keskusteleva ja ymmärtämään pyrkivä. Helsingin keskustanuorten poliittinen ohjelma laaditaan tällä periaatteella. Jäsenistö kutsutaan mukaan keskustelemaan ja ohjelman laatimisesta tiedotetaan avoimesti. Tavoitteena on monesta näkökulmasta pohdittu, yhdessä laadittu ja rohkea ohjelma, ohjelmatyöstä vastuullinen Helsingin keskustanuorten varapuheenjohtaja Sakari Tuomisto sanoo.

 

Lisätietoja:

Liina Tiusanen
Puheenjohtaja, Helsingin Keskustanuoret

liina.tiusanen@gmail.com

050 9179653


Sakari Tuomisto
Varapuheenjohtaja, Helsingin Keskustanuoret






Palaa otsikoihin