Kannanotto: Huumeiden käyttöhuone Ouluun

torstai 03.02.2022

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on antanut seitsenkohtaisen suosituslistan huumekuolemien välttämiseksi Suomessa. Eräänä toimena listassa oli ns. käyttöhuoneet eli pistohuumeiden käyttöä varten varatut tilat, jonka yhteydessä käyttäjlle tarjotaan mm. puhtaita käyttövälineitä. Tarkoituksena ei ole lisätä käyttöä, tehdä siitä hyväksyttävämpää tai tuoda sitä erityisesti katukuvaan vaan tarjota kontrolloitu tila käytölle ja apua käyttäjälle.

Käyttöhuoneilla myös vähennetään huumeiden käytöstä aiheutuvia lieveilmiöitä, kuten käyttäjien terveyshaittoja (HIV, hepatiitti ym. tartunnat), ympäristön roskaamista neuloilla ja käytöstä aiheutuvia turvallisuushaittoja yleisillä paikoilla. Huumemyrkytyskuolemat sekä huumausaineiden pitkäaikaisesta käytöstä johtuvat kuolemat ovat olleet kasvussa koko 2000-luvun ajan.

Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret toteaa kokeilun olevan oikeansuuntainen askel kohti humaania ja ratkaisukeskeistä päihdepolitiikkaa, sekä toteaa, että myös Ouluun tulisi saada käyttöhuone. Tällä hetkellä laki ei mahdollista valvotun huumeiden käyttötilan tarjoamista. Helsingin kaupunki on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle erillislain säätämistä, jotta kaupungissa olisi mahdollista kokeilla valvottua pistotilaa. Toivomme, että Oulu seuraa asiassa samoilla jäljillä.

Huumepolitiikassa ei tule keskittyä rankaisemaan sairaudesta ja riippuvuudesta kärsiviä, vaan rankaisun tulee kohdistua laittomalla huumekaupalla rikastuviin limanuljaskoihin kuten rikoksillaan retostelevaan Niko Ranta-ahoon ja kumppaneihin. Käyttäjän kohtaamisen lähtökohtana taas tulee pitää ennaltaehkäisevää työtä ja päihdeongelman asiaankuluvaa hoitamista. Käyttöhuoneiden todetaan olevan selkeä toimenpide huumekuolemien välttämiseksi – jo yksi vältetty kuolema on mielestämme riittävä syy alkaa toimiin huoneiden avaamiseksi!

Joel Taskila
Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuorten PJ
p. 044 356 9435