Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret

24.1.2018 11.21

Tulevaisuuden presidentti

Me elämme uudenlaisessa maailmassa. Uudet uhkakuvat täyttävät uutisvirtamme, kun Suomi ja muu maailma siirtyvät 2020-luvulle. Terrorismi, hallitsematon väestönkasvu ja ilmastonmuutos ovat niitä globaaleja haasteita, joihin tasavallan presidentin tulee kyetä puuttumaan seuraavan kuuden vuoden aikana.

Perinteisen diplomatian Venäjän kanssa tulee olla sujuvaa ja turvallisuutta edistävää. Nykyinen tilanne ei myöskään anna edellytyksiä Naton jäsenyyden välittömälle hakemiselle. Arvojohtajana presidentin tulee rohkeasti kannustaa ihmisiä työntekoon sekä puolustaa perinteisiä elinkeinoja niin maaseudulla kuin myös maamme kaupungeissa.

Suomi tarvitsee osaavan valtiomiesmäisen sekä kokeneen ihmisen johtoonsa. Suomi tarvitsee presidentin, joka ei pelkää katsoa tulevaan. Sen takia me Keski-Pohjanmaan keskustanuoret tuemme täysin Matti Vanhasen valintaa Suomen tasavallan presidentiksi. Matti Vanhasen kokemus pääministerinä sekä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana tekisivät hänestä erinomaisen miehen johtamaan ulkopolitiikkaamme. Presidentti hoitaa myös ylipäälikön tehtävää, joten Vanhasen kokemus puolustusministerinä olisi hänelle edukseen.. Tehdään näistä vaalit.

Keski-Pohjanmaan keskustanuoret

Otto Luoma
varapuheenjohtaja


Palaa otsikoihin



Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret Sosiaalisessa mediassa

Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Keskustanuorten eduskuntavaaliohjelma on avattu avoimille kommenteille. Anna mielipiteesi, kerro huolesi ja vaikuta nuorkeskustalaisen liikkeen tavoitteisiin tulevissa vaaleissa!
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tule kertomaan näkemyksesi näihin kysymyksiin sekä kuuntelemaan, mitä elinkeinoministeri Mika Lintilä ja kansanedustaja Tuomo Puumala ajattelevat.
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Hei, ilmoittautuminen Elokouluun on käynnissä, kaikki mukaan, matka ei ole pitkä 😁
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Tule viettämään kesäinen ilta politiikan parissa tiistaina 31.7.2018. Vieraana puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni. #kpkenut #kesäilta
Facebook Keski-Pohjanmaan Keskustanuoret
Facebook kuva
Hei, nyt nautitaan helteistä mutta laittakaapa kalenteriin jo Elokoulu 7.9.-9.9.2018 Keskustanuorten syksyn starttaava Elokoulu järjestetään 8. - 9.9. Pirkanmaan piirissä sijaitsevalla Päivölä...