Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten blogi: Kuka korjaa potin, kun viljelijä maksaa laskun?

maanantai 30.03.2026

Lumet ovat sulaneet suuressa osaa maata ja kevään merkit ovat jo selvästi näkyvillä. Monelle se tarkoittaa valon lisääntymistä ja lämpötilojen nousua, mutta maanviljelijöille se muistuttaa lähestyvästä sesongista ja suurista viljelykustannuksista jotka ovat nousseet polttoaineen ja lannoitteiden hintojen nousun myötä.

Viime aikoina ei ole voinut välttyä uutisista polttoaineiden hintojen noususta.Kun dieselin hinta on jo kahden euron tuntumassa on sillä suora vaikutus tilan kannattavuuteen. Kevään alkaessa koneiden käyttömäärät kasvavat huimasti, ja samalla polttoainekulut karkaavat käsistä. Tilannetta pahentaa se, ettei nousulle tunnu näkyvän loppua, sillä polttoaineiden ja lannoitteiden hintojen ylärajaa ei ole pystytty edes määrittelemään. Maatalousyrittäjä joutuukin ottamaan valtavan taloudellisen riskin jo ennen kuin ensimmäistäkään siementä on saatu kylvettyä.

Samaan aikaan kun tuottajien kustannukset nousevat ja tuottajien kannattavuus heikentyy entisestään, kaupat tahkovat suuria lukuja. Tuottajien laiminlyönti suomalaisen kaupan alan toimesta näkyykin siten, että esimerkiksi suomalaisille nautatilallisille maksetaan alinta hintaa naudanlihasta koko Euroopassa. Sekä siten, että suomalaisista kananmunista on puutetta ‘’kasvaneen kysynnän vuoksi’’. Todellisuudessa kuitenkin viennin määrä on kasvanut, sillä tuottajat saavat paremman hinnan ulkomailta.

Loppujen lopuksi kyse ei ole vain pelkästään rahasta vaan koko Suomen huoltovarmuudesta. Onkin erittäin tärkeää että Suomessa saisi ja on kannattavaa tuottaa ruokaa, sillä se on tärkeä tukipilari mm. poikkeustilanteissa. Sen takia suosittelenkin kaikkia suosimaan suomalaista lähiruokaa, jotta maassamme olisi nyt ja tulevaisuudessa kannattavaa tuottaa puhdasta ja kotimaista ruokaa.

Jussi Ylinen
Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten hallituksen jäsen