Julkisuudessa on käyty keskustelua uskonnonopetuksen muuttamisesta kaikille yhteiseksi katsomusaineeksi. Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz on kannattanut ajatusta todeten, että evankelis-luterilainen uskonnonopetus muodostaisi hyvän pohjan uudelle aineelle. On totta, että uskonnonopetusta on syytä kehittää vastaamaan monikulttuurisen yhteiskunnan tarpeita, mutta ei purkamalla koko nykyistä järjestelmää, vaan kehittämällä sitä.
Nykyisen järjestelmän vahvuutena on se, että eri uskontoihin kuuluvat oppilaat voivat saada tunnustuksetonta opetusta omasta katsomuksellisesta viitekehyksestään käsin. Se on mahdollistanut vähemmistöuskontojen edustajille turvallisen tilan keskustella uskonnosta.
Yhteinen katsomusaine, joka rakennettaisiin evankelis-luterilaisen uskonnonopetuksen pohjalle, asettaisi vähemmistöjen edustajat tilanteeseen, jossa heidän täytyisi selittää tai jopa puolustaa omaa katsomustaan enemmistölle. Täytyy myös muistaa, että ortodoksisen uskonnon opetus toimii esimerkiksi pääkaupunkiseudulla nykyisellään hyvin. Myös islamilaisen uskonnonopetuksen suosio on kasvanut, mikä kertoo sen opettamisen tarpeesta.
Nykyisessä mallissa on kehitettävää. Uskonnonvapauden näkökulmasta ongelmallista on esimerkiksi se, ettei evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluva oppilas voi valita elämänkatsomustietoa. Tämä epäkohta tulisi korjata antamalla opiskelijoille mahdollisuus valita katsomusaine uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä riippumatta. Samaa esitti myös Opetushallituksen katsomusaineiden kehittämistyöryhmä raportissaan viime keväänä.
Toinen kehityskohde liittyy opetuksen paikkaan. Tällä hetkellä vähemmistöuskontojen opetusta on mahdollista saada paikalliselta yhteisöltä, jos koulussa ei ole sen oppimäärän opettajaa. Tällöin opetuksen laadusta ei voida saada takuuta. Jatkossa koulujen uskonnonopetusta pitäisikin pystyä käymään vain kouluissa opettajan johdolla.
Yhteistä katsomusainetta on perusteltu erityisesti sivistyksellisillä argumenteilla. Yksi sivistyneen yhteiskunnan mittari on kuitenkin se, miten se kohtelee vähemmistöjään. Koulussa järjestettävä oman uskonnon opetus on vähemmistöille hyvä paikka tarkastella omaa identiteettiään ja uskontoaan, kriittisestikin. Ei hajoteta sitä, mikä jo toimii, vaan kehitetään järjestelmän heikkouksia.
Lisätietoja:
helsinki@keskustanuoret.fi
