Työn tekemisen pitäisi aina parantaa ihmisen asemaa, ei heikentää sitä. Silti nykyinen työttömyysturva voi pahimmillaan johtaa tilanteeseen, jossa osa-aikaisen tai keikkatyön vastaanottaminen ei ole taloudellisesti järkevää. Tämä ei ole työnhakijan eikä yhteiskunnan etu.
Hallitus poisti työttömyysetuuden suojaosan keväällä 2024. Muutoksen tavoitteena oli kannustaa työttömiä vastaanottamaan kokoaikaista työtä ja vähentää julkisia menoja. Ongelma on kuitenkin siinä, että kokoaikaista työtä ei ole kaikille tarjolla.
Samaan aikaan yrityksillä on pulaa osa-aikaisista työntekijöistä. Uuden tutkimustiedon valossa tiedämme myös, että suojaosat ovat aikaisemmin lisänneet osa-aikatyön tekemistä. Suojaosan poistamisen jälkeen osa-aikatyön vastaanottaminen on voinut muuttua taloudellisesti kannattamattomaksi, kun työn tekemisestä käteen jäävä hyöty on liian pieni.
Tämä näkyy myös ihmisten arjessa. Sosiaalialan ammattilaisena törmään harmittavan usein tilanteisiin, joissa esimerkiksi perheen taloutta ei saada tasapainotettua työttömyyden aikana edes osa-aikaisella tai keikkatyöllä. Ihminen olisi valmis tekemään töitä, mutta järjestelmä ei aina tee työn vastaanottamisesta aidosti kannattavaa.
Erityisesti olen huolissani nuorista. Nuorelle ensimmäinen työpaikka voi olla paljon enemmän kuin palkka tilille. Se voi olla mahdollisuus hankkia työkokemusta, oppia työelämän käytäntöjä, rakentaa verkostoja ja löytää oma suunta tulevaisuudelle.
Jos kokoaikaista työtä ei ole tarjolla ja osa-aikatyö puolestaan näyttäytyy taloudellisesti kannattamattomana, jää yksi tärkeä väylä työelämään käyttämättä. Silloin syntyy helposti noidankehä: ilman työkokemusta on vaikeampi päästä töihin, mutta ilman työtä on vaikea saada työkokemusta. Kokeneemmat työnhakijat voivat samalla viedä vähäiset kokoaikaiset työpaikat. Nuori jää odottamaan mahdollisuutta, joka ei välttämättä tule.
Nykyinen työttömyysturva voi pahimmillaan passivoida ihmisiä kotiin. Vaikka työnhakuun liittyy velvoitteita, pelkkä velvollisuus hakea työpaikkoja ei ratkaise ongelmaa, jos sopivia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Yhtä työpaikkaa kohden voi olla valtava määrä hakijoita. Tällaisessa tilanteessa työnhakijan motivaatio voi ymmärrettävästi laskea. Jos mahdollisuus tulla valituksi on hyvin pieni, jatkuva hakemusten lähettäminen voi tuntua turhauttavalta. Samalla valtava hakijamäärä kuormittaa myös yritysten rekrytointiprosesseja.
Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua myös siitä, että harrastus- ja vapaaehtoistoiminta voidaan joillakin työllisyysalueilla tulkita työnteoksi, vaikka toiminnasta ei makseta palkkaa. Tämä herättää tärkeän kysymyksen: onko oikein, että yhteiskunnallisesti aktiivista ihmistä rangaistaan toimeentulon heikentämisellä? Vapaaehtoistoiminta voi kuitenkin parhaimmillaan tarjota ihmiselle yhteisön, rytmiä arkeen, uusia taitoja, verkostoja ja kokemusta, joista on hyötyä myös työelämässä. Harrastukset puolestaan ovat tärkeä osa hyvinvointia. Työttömän ihmisen ei pitäisi joutua pelkäämään sitä, että aktiivisuus yhteisössä kääntyy häntä itseään vastaan.
Keskustanuorissa on jo pitkään nähty perustulomalli yhtenä ratkaisuna työttömyyden ja sosiaaliturvan haasteisiin. Nyt olisi aika siirtyä puheista käytäntöön ja kokeilla perustuloa laajemmin.
Perustulon perusajatus on, että jokaiselle turvataan tietty perustason toimeentulo ilman, että etuus poistuu heti palkkatulojen alkaessa. Tällainen malli voisi tehdä osa-aikaisen ja keikkatyön vastaanottamisesta aidosti kannattavaa. Kun jokainen tehty työtunti parantaa ihmisen taloudellista tilannetta, syntyy myös kannustin ottaa työtä vastaan silloin, kun kokoaikaista työtä ei ole tarjolla. Samalla voitaisiin vähentää sosiaaliturvajärjestelmän hallinnollista byrokratiaa ja taloudellisten huolien aiheuttamaa psyykkistä kuormitusta.
Hallituksen jäsen
