Suomessa oli tämän vuoden elokuun lopussa Akavan ajatus- ja tutkimusyksikkö Akava Worksin mukaan noin 311 000 työtöntä työnhakijaa. Heistä lähes 60 000 oli korkeakoulutettuja. Olen toki huolissani kasvavasta työttömyysluvusta yleensä, mutta erityisesti mielessäni ovat korkeakoulutetut.
Kun itse pääsin ammattikorkeakouluun, iloitsin siitä, että saan viettää neljä vuotta opiskellen unelma-alaani. Tiesin jo silloin, että työpaikkoja alallani voi olla vähän vaikea saada, mutta ajattelin, ettei se olisi mahdotonta. Ja sitten jos olisi, niin hetken jaksaa muissakin töissä, ja samalla voisi hakea oman alan töitä. Ajattelin, että kun on koulutus ja on hankittu pätevyys, olisi se avain työelämään.
Kuten monille muillekin vastavalmistuneille, myös minulle karu todellisuus iski vasten kasvoja. Nyt olen kolmatta vuotta töissä koulunkäynninohjaajana tanssinopettajan papereilla ja teen oman alani töitä vain muutaman tunnin viikossa. Niistäkin kanssani valmistuneista, jotka saivat oman alan töitä valmistuttuaan, on useampi joutunut vaihtamaan työpaikkaa monta kertaa. Useampi tekee muita töitä, esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa, elättääkseen itsensä ja ikään kuin harrastaa omaa alaansa päivätyön ohessa. Tässä kohtaa voin kysyä vain, että mitä järkeä on kuluttaa neljä vuotta korkeakoulussa, jos työpaikkoja omalla alalla ei ole, ja korkeakouluista päädytään töihin, jotka eivät vastaa koulutusta? Olen iloinen siitä, että minulla on töitä, ja saan tehdä töitä edes suurin piirtein sillä alalla, jolle olen hakeutunut. Tiedän useampia muutaman vuoden sisään valmistuneita usealta eri alalta, joilla menee vielä huonommin.
Vuosi sitten päätin yhdessä toiselle alalle valmistuneen ystäväni kanssa (työttömänä hänkin), että haemme kumpikin opiskelemaan uutta tutkintoa. Pääsimme kumpikin sisään, ja olen nyt vuoden opiskellut uutta alaa päivätyöni ohessa. Kun pääsin aloittamaan uuden tutkinnon sosiaali- ja terveysalalla, huokaisin helpotuksesta. Ehkä tällä sitten työllistyy. Noh, ei mennyt aikaakaan, kun jo ensimmäisessä harjoittelussa sanottiin, että taasko teitä on otettu sisään noin paljon?
Korkeakouluhakujen yleinen ongelma on se, että aloituspaikkoja tarjotaan runsaasti sellaisillekin aloille, joilla työvoimasta ei ole pulaa, ja joilla työllistyminen omalle alalle kokopäiväisesti voi olla todella haastavaa. Minua kummastuttaakin se, miksi korkeakouluissa tarjotaan runsaasti aloituspaikkoja tällaisille aloille? Miksi emme keskittäisi aloituspaikkoja sellaisille aloille, joilla oikeasti on mahdollisuus työllistyä ja joilla on pulaa osaajista, miksi tarjoamme turhaa toivoa toiselta asteelta valmistuville nuorille? Runsas aloituspaikkojen määrä luo kuvan, että alan osaajia tarvitaan. Kun sitten nuoret hakevat opiskelemaan unelma-alaansa ajatellen, että heidän osaamistaan tulevaisuudessa tarvitaan, on todella ikävää, että opintojen aikana selviää, että työpaikasta pitää käydä taistelua kynsin hampain.
Työelämään siirtyminen korkeakouluopintojen jälkeen on joka tapauksessa haastavaa. Kyseessä on iso elämänmuutos, ja sitä ei helpota työpaikasta taisteleminen. Ratkaisuehdotuksesi työtilanteeseen on saanut kuulla kaikenlaista. Jos töitä ei paikkakunnalla riitä, on neuvottu muuttamaan muualle. Jotkut muuttavatkin, mutta toisille voi olla todella iso kynnys siirtyä töiden perässä valmistumisen myllerryksessä tuntemattomalle paikkakunnalle. Toisilla voi olla tilanne, jossa esimerkiksi puolisolla on nykyisellä paikkakunnalla töitä. Paikkakunnan vaihtaminen ei siis kaikille ole mahdollista.
Ehdotan yhtenä ratkaisuna työllistymisongelmaan korkeakoulujen aloituspaikkojen määrien uudelleentarkastelua. Lisäksi mietin, voisivatko korkeakoulut tehdä entistä enemmän yhteistyötä työnantajien ja yritysten kanssa, ja esimerkiksi luoda mallin tai ohjelman viimeisen vuoden opiskelijoille, joka auttaisi työelämään siirtymisessä ja kaventaisi kuilua opintojen ja työelämän välillä?
Mikäli emme toimi pian, on vaarana, että yhä useampi toiselta asteelta valmistunut nuori alkaa kyseenalaistamaan korkeakouluopintojen tarpeellisuutta. Jos aiemmin varmana reittinä työelämään pidetyt opinnot eivät enää takaakaan oman alan työpaikkaa, kuinka moni jaksaa tulevaisuudessa lähteä opiskelemaan?
