Viime aikoina on uutisoitu Pohjois-Savon alueella tapahtuvasta päihteiden käytöstä. Uutisia on ollut niin huumekaupoista, nuorten päihteiden käytöstä ja parasetamolihaasteesta. Uutiskynnyksen on ylittänyt viime aikoina useamman kerran myös hallituksen päihdepalveluihin tekemät leikkaukset. Tehtyjen leikkausten vaikutukset näkyvät suoraan päihdepalveluissa.
Jos yksityishenkilönä haluaa löytää tietoa päihdepalveluista, osoittautuu se erittäin haastavaksi. Informaatiota ei ole selkeästi saatavilla yhdessä paikassa. Huolellisen etsinnän jälkeen löysimme tiedon, että Pohjois-Savon hyvinvointialue tarjoaa ainakin kaksi paikkaa puhtaiden neulojen vaihtamiseksi sekä jonkinasteista päiväkeskustoimintaa päihdekäyttäjille Kuopion alueella. Iisalmesta löytyy riippuvuusosasto sekä selviämisasema, ja Kuopiossa ja Tuusniemellä on käytössä vieroitushoidon puhelinpalvelu. Palveluita siis on, mutta niiden aukioloajat ovat rajallisia ja lisäksi palvelut on selkeästi keskitetty isoimpiin keskuksiin. Konkreettisesti tavoitettavissa olevien palveluiden määrä on myös vähäinen.
Ymmärrämme miksi päihteiden käyttöä ei haluta nostaa esille ja niin sanotusti ”ihannoida”, mutta päihteidenkäytöstä puhumatta jättäminen tai selkeän informaation puute ei ainakaan ratkaise ongelmia. Päinvastoin aiheen piilottelu lisää aiheen käsittelyn vaikeutta. Ilman saatavilla olevaa tietoa ja apua voi irtaantuminen päihteistä olla haastavaa tai jopa mahdotonta.
Koska sekä päihdepalvelut, että niistä saatavilla oleva tieto on puutteellista, myös lääkkeiden väärinkäyttäjät jäävät ilman apua. Päihdepalveluilla voitaisiin torjua erilaisia yhteiskunnassa vallalla olevia ilmiöitä. Kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on oikeus siihen apuun, mitä he tarvitsevat.