Vaalikevät on nyt ohi. Sekä eduskunta- että eurovaaleissa Keskusta kärsi veret seisauttavan vaalitappion. Tuloksissa on kuitenkin löydettävissä positiivisiakin merkkejä: Keskustan eduskuntaryhmä on tällä vaalikaudella toisiksi nuorin, mikä antaa kestävän pohjan tulevalle kasvulle. Euroopan mittakaavassa ALDE oli suurin voittaja.
Äärirehellistä analyysiä on kaivattu, mutta siihen ei aidosti ole ollut valmiutta. Kriittistä keskustelua pitää uskaltaa käydä, mutta kritiikkiä pitää uskaltaa myös antaa omilla kasvoillaan. Jokaisen keskustalaisen mielipidettä pitää kuunnella ja kunnioittaa.
”Nyt on tärkeintä, että puheenjohtajakilpa saadaan mahdollisimman pian auki. Ylimääräinen puoluekokous ja uuden puheenjohtajan valinta tarjoaa parhaan mahdollisen väylän käydä perusteellinen keskustelu puolueen tilasta, olemassaolon tarkoituksesta, linjasta ja tulevaisuuden visioista. Nyt tarvitaan ehdokkaiden esiinmarssi, jotta keskustelulle jää riittävästi aikaa”, vaatii Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.
Keskustanuoret vaatii edelleen, että ylimääräisessä puoluekokouksessa käydään myös varapuheenjohtajavaali. Yksien kasvojen vaihtaminen ei riitä, vaan puoluekokouksen pitää saada valita koko puheenjohtajisto uutta nousua rakentamaan. Nykyisten varapuheenjohtajienkin pitää kertoa oma visionsa ja mittauttaa kannatuksensa.
”Jos päätämme olla mukana hallituksessa oman linjamme pitää olla kristallinkirkas. Kynnyskysymyksistä ei ole varaa tinkiä piiruakaan. Keskustan pitää myös jälleen ottaa johtava asema sivistyspolitiikassa: opetusministerin salkun ottaminen on ehdoton edellytys puolueen tulevaisuudelle”, linjaa Mäkeläinen.
Lisätietoja:
Suvi Mäkeläinen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820
suvi.makelainen(a)keskustanuoret.fi