
Kainuun keskustanuoret: Hilkka Kemppi Keskustan varapuheenjohtajaksi
Keskustaväki kokoontuu Turussa ylimääräiseen puoluekokoukseen. Kokouksessa valitaan presidenttiehdokkaan ja puoluesihteerin lisäksi myös yksi varapuheenjohtaja. Keskustanuorten Kainuun piiri kannattaa toisen kauden kansanedustaja Hilkka Kemppiä Asikkalasta puolueen varapuheenjohtajaksi. Puoluejohto tarvitsee joukkoonsa tulevaisuususkoisen ja kansanliikettä vahvistavan johtajan, joka vie puolueemme takaisin kohti johtavaa yleispuoluetta näinä vastakkainasettelun aikoina. Kaivataan keskustelijaa, jollaisena Kainuun Keskustanuoret on oppinut Kempin tuntemaan. Kemppi on …