Yleistä

Kekkosen Haarikka on Keskustanuorten piirijärjestöjen välinen leikkimielinen vuosittainen kilpailu. Tämä kyseinen on hopeanvärinen kaksikorvainen esine, jonka puiset sisarukset ovat palvelleet suomalaisia esimerkiksi juoma-astian tehtävissä vuosisatoja. Keskustanuorten haarikka on nimensä mukaisesti itsensä presidentti Urho Kaleva Kekkosen vuonna 1954 luovuttama kiertopalkinto, jota tavoitellessa osallistujien on osoitettava niin fyysistä kuin psyykkistä ja älyllistä kuntoaan ja kelpoisuuttaan.  

Vuosittaista kilpailua käydään yhä enemmän tai vähemmän tosissaan jo kahdeksannella vuosikymmenellä, minkä vuoksi voittajia on tullut lukuisia. Toiset luonnollisesti useammin kuin toiset, mutta onneksemme aikaisemmat sijoitukset eivät vaikuta seuraavan vuoden pisteiden jakamiseen. Tapana on, että voittajapiirin nimi ja vuosi kaiverretaan hopeisen palkintopystin pintaan, joten voittotilastoja voi laskea ainakin oman piirinsä voittovuonna.  

Lajit

Koska Haarikka on itsensä Kekkosen koskettama ja lahjoittama, ei sitä ihan heppoisin perustein jaeta. Kilpailuaika on yleensä vuoden alusta liittokokouksen viimeiseen päivään. Haarikkakilpailu muodostuu useista osakilpailuista: talvi-, kesä- ja taitolajeista. Yleensä kisaa käydään niin, että talvilajit kisataan Lumimyrskyssä, kesälajit Elokoulussa ja taitolajeja liittokokouksen yhteydessä.  

Yksittäisen kilpailukerran laji voi olla moniosainen ja tällöin pisteitä voi olla jaossa enemmän. Tällainen voi edellyttää monenlaista osaamista, kuten hyvää fyysistä kuntoa, näppäryyttä tai nippelitietoa. Siksi haarikkakisan voiton varmistamiseksi on suositeltavinta lähteä suurella porukalla valtakunnallisiin tapahtumiin! 

Liittokokouksessa käydään piirien kesken kisaa parhaasta puheenvuorosta. Kilpailupuheen kriteerit (esimerkiksi pakollinen teema, yksityiskohta tai muu) ilmoitetaan viimeistään liittokokousasiakirjassa tai liittokokouksen ensimmäisenä päivänä. 

Näiden lisäksi useana vuonna on ollut vähintään yksi ”ylimääräinen”, lisäpisteiden keräämisen mahdollistava jokeritehtävä. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi erilaiset someen tai jäsenhankintaan liittyvät tehtävät, joiden pistesaalis voi muuttaa koko kilpailuasetelmaa aivan viimeiseen asti. Pysykää siis kuulolla ja varautukaa aivan kaikkeen! 😉

Säännöt

Kilpailijoiden on oltava iältään alle 31-vuotiaita keskustanuoria ja heidän tulee edustaa jotain Keskustanuorten piiriä. Sama henkilö ei saa missään Kekkosen Haarikan lajissa edustaa kahta eri piiriä samalla kilpailukerralla.  

Henkilön sijoitus kartuttaa pisteitä hänen edustamalleen piirille. Kaikki osallistuneet piirit saavat vähintään yhden osallistumispisteen, sijoilla 1-9 enemmän riippuen osakilpailujen määrästä per kilpailukerta.  

Mikäli piirien osallistujien vähyyden vuoksi on luotava yhteisjoukkueita joukkuelajeja varten, kaikki edustetut piirit saavat yhdistelmäjoukkueen pisteistä 75 %. Myös yhteisjoukkueen pienin jaettu pistemäärä on 1.  

Koko vuoden aikana Haarikan osakilpailuista eniten pisteitä kerännyt piiri on voittaja. 

Pistetilanne Elokoulun 2020 jälkeen

  • 1. Lappi – 32 pistettä
  • 2. Keski-Suomi – 25 pistettä
  • 3. Varsinais-Suomi – 15 pistettä
  • 4. Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Uusimaa – 13 pistettä
  • 8. Etelä-Pohjanmaa, Kaakko – 12 pistettä
  • 10. Pirkanmaa – 10 pistettä
  • 11. Pohjois-Karjala, Satakunta – 6 pistettä
  • 13. Häme – 5 pistettä
  • 14. Helsinki – 4 pistettä
  • 15. Etelä-Savo – 2 pistettä
  • 16. Keski-Pohjanmaa – 1 piste

Aiempien vuosien voittajapiirit

  • 2019 Pohjois-Pohjanmaa
  • 2018 Pohjois-Savo
  • 2017 Lappi
  • 2016 Pohjois-Pohjanmaa
  • 2015 Kainuu
  • 2014 Pirkanmaa
  • 2013 Etelä-Pohjanmaa
  • 2012 Pohjois-Pohjanmaa
  • 2011 Etelä-Pohjanmaa
  • 2010 Pohjois-Karjala
  • 2009 Pohjois-Pohjanmaa
  • 2008 Pohjois-Pohjanmaa
  • 2007 Helsinki
  • 2006 Keski-Suomi

Haarikka matkaa ympäri Suomen

haarikka
haarikka_2

haarikka_3

Alla video Kekkosen Haarikan talvilajeista. Lumimyrsky 2016.