Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten blogi: Metsästyksellä on kannahoidollinen merkitys

On taas se aika vuodesta kun metsästäjät riemuitsevat alkavasta jahtikaudesta. Kyyhkyjahti elokuun 10 päivä aloittaa monella jo kauden mutta minä itse lukeudun niihin joille elokuun 20 on virallinen kauden aloitus. Silloin koirien lepokausi loppuu ja päästään metsään koirien kanssa. Meillä kotona on kaksi jämtlanninpystykorvaa Eve ja Nalli, ajokoira Roosa sekä uusin tulokas pohjanpystykorvanpentu Hilma. Voin …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten blogi: Yhteisöllisyys on kansakuntamme suurimpia voimia

Kansalaisten aktiivisuuden lisääminen on ollut viime vuosina politiikan keskiössä, ja sitä on laihoin tuloksin yritetty toteuttaa milloin minkäkinlaisilla valtavasti aikaa ja rahaa vievillä hankkeilla ja pakotteilla. Pakottaminen ei kuitenkaan tutkitusti yleensä johda positiivisiin tuloksiin, vaan sysää ihmiset entistä syvempään turhautumiseen ja kauemmas toisistaan. Parhaiten ihmisten aktivointi onnistuu siis kannustamalla mukaan mahdollisimman edulliseen ja vapaaseen matalan …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten blogi: Ylpeästi Amis!

On taas se viikonloppu vuodesta, jolloin sadat nuoret valmistuvat ammattiin tai painavat päähänsä valkolakin. Onnea sinulle, joka tänä viikonloppuna valmistut. On myös heitä, jotka syystä tai toisesta eivät valmistukkaan määräajassa. Sinulle haluan sanoa, että teit parhaasi ja se riittää. Sinun aikasi juhlia tulee vielä. Omasta valmistumisesta ensimmäiseen ammattiini tulee kuluneeksi jo 15 vuotta. Se on …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten blogi: Olisiko valintakoemateriaalin maksullisuudesta jo aika luopua?

Opiskelun yhdenvertaisuuteen ja saavutettavuuteen on kiinnitetty viime vuosien aikana entistä enemmän huomiota. Laajennettu oppivelvollisuus tuli voimaan vuonna 2021 mahdollistaen jokaiselle nuorelle ilmaisen toisen asteen koulutuksen. Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus on siis huomioitu hyvin ennen nuoren täysi-ikäistymistä. Kolmannelle asteelle hakeutuessa saavutettavuutta ei ole vielä täysin huomioitu kaikilla aloilla. Ammattikorkeakoulujen valintakokeissa testataan lukiossa ja ammattikoulussa opittuja taitoja, joten …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten blogi: Jokaisen ääni on yhtä arvokas ja yksikin ääni voi ratkaista

Tämänhetkisen maailmantilanteen johdosta arvostan todella paljon, että Suomessa on mahdollisuus äänestää demokraattisissa vaaleissa. Valitettavasti monet nuoret eivät käytä äänioikeutta. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 18—24-vuotiaiden nuorten äänestysaktiivisuus oli vain 55 prosenttia. Nuoret eivät äänestä aktiivisesti vaaleissa, kun taas 65—74-vuotiaat äänestävät kaikista ahkerimmin. Eduskunnassa tehdyt päätökset vaikuttavat eniten nuoriin, minkä johdosta aktiivisempi äänestäminen olisi todella tärkeää. Politiikassa tehdään …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten Blogi: Varusmiehen mietteitä

24. helmikuuta 2022 rauha Euroopassa järkkyi Venäjän joukkojen hyökättyä Ukrainaan. Sodan kauhut välittyivät meille kaunistelemattomina muun muassa sosiaalisen median välityksellä. Historian aikana Euroopan rauha on järkkynyt tasaisin väliajoin idästä kohdistuvan uhkan takia. Suomi on aina ollut geopoliittisesti epäedullisessa asemassa. Tämän vuoksi olemme itsenäisyytemme aikana osanneet varautua räjähdysherkkään ulkopoliittiseen tilanteeseen. Meitä ei yllätetä ”housut kintuissa”. Tästä …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten Blogi: Nuorissa on tulevaisuus, mutta annetaanko heidän päättää tulevaisuudestaan itse?

Pian on jälleen aika yhteishaun, jolloin tuhannet nuoret ovat jälleen suurien valintojen edessä jatkamassa omaa opintopolkuaan toiselle asteelle peruskoulun päättyessä. Ollaan valitsemassa sitä itselle mieluista opintoalaa, vai onko se sittenkään se itselle mieluisin ala? Seinäjoen OpinLakeus-messuilla korviini kantautui lause: “Haluaisin opiskella itselleni eläintenhoitajan ammatin, mutta vanhempani käskevät minun mennä lukioon.” Valitettavasti tämä ei ollut ensimmäinen …

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret irtaantuvat Keskustanuorten linjauksesta kieltää turkistarhaus

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret ovat pettyneitä Keskustanuorten liittokokouksessa tehtyyn linjaukseen kieltää turkistarhaus. Elinkeino koskettaa erityisesti piirimme aluetta emmekä voi täten yhtyä liiton uuteen kantaan. Otettu kanta saa piirimme miettimään, että päättääkö liittokokous kieltää ensi vuonna porotalouden? Toivottavasti Keskustanuoret katsoo tulevaisuuteen, eikä tällaisiin ratkaisuihin ei enää päädytä ajamalla maaseudun muita elinkeinoja alas. Piirin puheenjohtaja Susanna Laitila kommentoi tuoreeltaan …

Miksi lyömme maaseutujen elinkeinoja kuukaudesta toiseen?

Keskustanuorten liittokokous linjaa tulevana viikonloppuna tulevaisuuden suunnasta. Useat eri keskustanuorten piirit esittävät liittokokouksen aloitteissaan turkistuotannon alasajoa hieman eri termein. Toiset vaativat suoraan elinkeinon kieltämistä siirtymäajalla tai ilman, toiset sen sijaan haluaisivat selvitystyötä alan tilanteesta. Tavoite kaikissa sama, ajaa alas turkiksiin liittyvä tuotannollinen toiminta Suomessa. Me Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret emme voi hyväksyä näitä aloitteita, emmekä voi asettua …