Pohjois-Pohjanmaan Keskustanuoret

Tervehdys Pohjois-Pohjanmaalta!
 Pohjois-Pohjanmaalla Keskustanuoret pyrkivät antamaan nuorten näkökulman niin alueemme poliittisiin kuin muihinkin yhteiskuntaan vaikuttaviin asioihin. Jäsenenämme pääset kokemaan kuinka yhteiskuntamme asioihin voidaan vaikuttaan jo nuoresta pitäen.  

Tavoitteenamme on saada nuorten ääni kuuluviin erityisesti paikallisessa päätöksenteossa  sekä kannustaa ja kouluttaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen sekä vaikuttamiseen. Paikallisen vaikuttamisen lisäksi Keskustanuorissa on mahdollisuus vaikuttaa sekä valtakunnan tasolla, että kansainvälisesti. 

Järjestämme ympärivuoden tapahtumia, joissa politiikka on pienemmässä tai suuremmassa roolissa.  Meidän kauttamme pääset osallistumaan erilaisiin koulutuksiin, yritysvierailuille sekä reissuille ympäri Suomea tutustumaan muihin Keskustanuoriin ja verkostoitumaan toden teolla. Meillä on myös mukavaa virkistystoimintaa. Jäsenillämme on vahva mahdollisuus päästä vaikuttamaan toiminnan sisältöön.  

Käy katsomassa Facebookin tai Instagramin kautta, miltä meidän toiminta näyttää. Toimintamme on avointa kaikille 15-30-vuotiaille. 
Tule sinäkin mukaan pirtsakkaan joukkoomme vaikuttamaan! 

Uutiset

Tapahtumat

Yhteystiedot

Keskustanuorten Pohjois-Pohjanmaan piiri ry
Koulukatu 31 A 2
90100 Oulu

Toiminnanjohtaja
Eevasisko Mehtätalo
p. 040 5274913
pohjois-pohjanmaa(a)keskustanuoret.fi
eevasisko.mehtatalo(a)keskustanuoret.fi

Puheenjohtaja
Marjut Leiviskä
p. 044 2151782
leiviska.marjut(a)gmail.com

Varapuheenjohtaja
Tatu Pernu
p. 040 9383690
tatu.pernu(a)hotmail.com



Piirihallituksen jäsenet
Juho Kaakinen
Iida Hyvärinen
Saara Ruokola
Aleksi Tornberg
Topi Voutilainen

Piirihallituksen varajäsenet
Luukas Lohi
Siiri Ruokola


Jere Tapio (liittohallituksessa)
Siiri Ruokola (liittohallituksessa)
Elias Tornberg (liittohallituksessa)
Ville Mykkänen (liittohallituksessa)

Keskustanuorten Oulun osasto
Puheenjohtaja Siiri Ruokola
Sihteeri Eevasisko Mehtätalo

oulu.keskustanuoret@gmail.com
Facebookissa Oulun Keskustanuoret, Instagramista oulunkeskustanuoret

Keskustanuorten Pyhäjärven osasto
Puheenjohtaja Ville Mykkänen
Sihteeri Katriina Tikanmäki
Facebookissa Pyhäjärven Keskustanuoret

Selänteen Keskustanuoret
Toimialue: Nivala, Haapajärvi, Reisjärvi, Kärsämäki
Puheenjohtaja Heikki Kamula
Sihteeri Helmi Eskola

Raahen Seutukunnan Keskustanuoret
Toimialue: Raahe, Siikajoki, Pyhäjoki
Puheenjohtaja Elias Tornberg
Sihteeri Aleksi Tornberg
Facebookissa Raahen Keskustanuoret, Instagramista raahenkeskustanuoret

Muut osastot
Pohjois-Pohjanmaalla on Keskustanuorten osasto lähes jokaisessa kunnassa. Ota yhteyttä piirin toiminnanjohtajaan, mikäli sinulla on kiinnostusta lähteä vetämään oman kuntasi osastoa aktiivisella työllä. Lisätietoa saat myös oman kuntasi Keskustan kunnallisjärjestöstä.