Nuorkeskusta: Translaki ei voi olla Keskustalle omantunnon kysymys

Uutiset keskiviikko 12.06.2019

Keskustan tuore ryhmäpiiskuri Mikko Kärnä sanoi Talouselämän artikkelissa 11.6.2019, että translaista olisi tulossa Keskustalle omantunnon kysymys. Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat eivät tätä hyväksy.

”Translain uudistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan, ja on siten merkittävä osa hallitussopimusta. Puolueet ovat hyväksyneet hallitusohjelman tässä muodossaan, ja mikäli tämän tyyppisiä irtiottoja tehdään, putoaa koko hallitusohjelmalta pohja”, linjaa Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

Nuorkeskusta muistuttaa, että myös Keskustan puoluevaltuusto on hyväksynyt hallitusyhteistyöhön osallistumisen tämän hallitusohjelman pohjalta – kokonaisuutena.

”Ihmisoikeuksien toteuttaminen ei voi olla omantunnon kysymys ihmisyyttä ja tasa-arvoa korostavalle keskustalle. Sukupuoltaan korjaavan, tai korjaamattoman, lisääntymiskyky ei kuulu valtiolle tai kenellekään muullekaan pätkääkään. On myös hyvä muistaa, että translain uudistaminen on Keskustan puoluekokouksen hyväksymä linja”, paaluttaa Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Auli Piiparinen pöyristyneenä.

Lisätietoja:

Suvi Mäkeläinen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820
suvi.makelainen(a)keskustanuoret.fi

Auli Piiparinen
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
+358 50 389 7260
auli.piiparinen(a)keskustaopiskelijat.fi