Kohti kohtuullista kuluttamista

Uutiset perjantai 27.09.2019

Tänään vietetään kansainvälistä ilmastolakkoa. Ihmisten voimistama ilmastonmuutos aiheuttaa huolta ympäri maapallon. Tulevaisuus huolestuttaa, ja jotain on jo tehtykin. Se ei kuitenkaan riitä, vaan nyt tarvitaan välittömästi lisää ja voimakkaampia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi niin yksilöiden, yritysten kuin valtioidenkin tasolla.

”Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa olla hillitsemättä ilmastonmuutosta. Hillitsemättömän ilmastonmuutoksen seuraukset ovat huomattavasti suuremmat kuin hillintään tarvittavat panostukset. Tarvitsemme kestäviä investointeja parempaan tulevaisuuteen”, vaatii Keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

Tarvitaan ilmasto- ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja, mutta samalla on erittäin tärkeä vähentää kaikkea materiaalista kuluttamista. Eikä sen tarvitse olla vaikeaa tai vaikuttaa elämänlaatuun laskevasti – saattaa käydä jopa päinvastoin! Onnellisuus ei synny materiasta, emmekä tarvitse sitä enää yhtään enempää.  

Yritystoiminnan tuottojen pitäisi perustua ympäristöystävälliseen toimintaan eikä ainakaan ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen. Siinä yksilön valinnoilla ja poliittisilla ohjauskeinoilla on merkittävä vaikutus. Sääntelyllä ja kulutustottumuksien muuttamisella saamme myös yritykset täysimääräisesti mukaan ilmastotalkoisiin. Sinun valintasi vaikuttavat siihen, mitä maailmassa valmistetaan ja miten.

”Luonto asettaa lopulta ihmisten toiminnalle ulkoiset reunaehdot. Olemme jo pitkään eläneet reilusti yli maapallon kantokyvyn rajojen. Nyt on aika palata takaisin kestävän kehityksen polulle”, linjaa puheenjohtaja Mäkeläinen.

Lisätietoja:

Suvi Mäkeläinen
Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 384 6820
suvi.makelainen(a)keskustanuoret.fi