Keskustanuorille uusi koulutuspoliittinen linjapaperi

Uutiset perjantai 08.11.2019

Keskustanuorten liittokokous on hyväksynyt järjestölle uuden koulutuspoliittisen linjapaperin.

”Koulutuspoliittinen linjapaperi maalaa nuorkeskustalaisen vision suomalaisesta koulutusjärjestelmästä kokonaisuutena. Emme juuttuneet vanhoihin rakenteisiin, vaan katsoimme esimerkiksi toiseen asteen koulutusta täysin puhtaalta pöydältä”, kertoo koulutuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Karri Kallio

Yksi koulutuspoliittisen ohjelman uusista avauksista on, että työasuntovähennyksen lisäksi otettaisiin käyttöön opiskeluasuntovähennys. Tämä mahdollistaisi myös perheellisen tai muulla paikkakunnalla työskentelevän opiskelun, ja siten tukisi jatkuvaa oppimista ja parantaisi mahdollisuuksia uudelle alalle kouluttautumiseen. 

Jatkuvaa oppimista tukee myös linjapaperin ehdotus, että korkeakoulusta valmistuvalle myönnettäisiin vielä valmistumisen jälkeen 25 opintopisteen verran lisäopinto-oikeutta. Valmistuva voisi siis opiskella vielä yhden sivuainekokonaisuudeen, tai sivistää itseään vapaasti. 

”Erityisen tärkeä on linjaus, jonka mukaan saamen ja karjalan kielten ja kulttuurien ylläpito nostetaan kansalliseksi ylpeydenaiheeksi. Tämä on moraalinen ja historiallinen velvollisuutemme. Koulutusjärjestelmässä on huomioitava myös vähemmistökielten aseman turvaaminen tulevaisuudessa”, linjaa Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen

Lisätietoja: