Miikkael Azaize Keskustanuorten pääsihteeriksi

Uutiset maanantai 18.11.2019

Suomen Keskustanuorten liittohallitus on valinnut kokouksessaan sunnuntaina 17.11.2019 Keskustanuorten uudeksi pääsihteeriksi kauppatieteiden maisteri Miikkael Azaizen. Hän on toiminut vuodesta 2017 alkaen Helsingin Keskustanuorten toiminnanjohtajana.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Liikenteen turvallisuusvirastossa, yrittäjänä ja yliopiston luennoitsijana. Kauppatieteiden kandidaatin opinnot Azaize on suorittanut Helsingin Kauppakorkeakoulussa ja maisterin tutkinnon Norges Handelshøyskolessa Bergenissä. Azaizella on myös maisterin tutkinto EGADE Business Schoolista Meksikosta. Hän opiskelee paraikaa neljättä vuotta julkisoikeutta Itä-Suomen yliopistossa.

Keväällä 2019 Azaize oli yksi Keskustan eurovaaliehdokkaista. Lisäksi hän toimii Kaarelan Keskustaseuran puheenjohtajana.

”Tulevat vuodet ovat murroksen aikoja järjestömaailmassa. Perinteiset osallistumisen ja vaikuttamisen kanavat saattavat tuntua nuorista hieman vierailta, eikä sitoutumista poliittiseen toimintaan nähdä mielenkiintoisena. Meidän tehtävänä on tarjota sitä muutosta, joka saa nuoret näkemään myös poliittisessa nuorisojärjestössä toimimisen järkevänä yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona. Tehtävä ei tietystikään ole helppo, mutta keskustanuorissa on paljon osaavaa ja innostunutta porukkaa, joten yhdessä tuo muutos on saavutettavissa”, Azaize toteaa.

Miikkael Azaize aloittaa tehtävässään joulukuun alussa. Edellinen pääsihteeri Inkeri Sundberg on ollut todellinen työmyyrä Keskustanuorten riveissä jo useamman vuoden ajan ja siirtyy nyt uusien haasteiden pariin yrittäjäksi.

Lisätietoja: