Oman mielenterveyden hoitamisesta uusi normaali

Uutiset perjantai 22.11.2019

Kansalaisaloite Terapiatakuusta tulee tänään torstaina eduskunnan lähetekeskusteluun. Tällä viikolla on julkaistu myös uudet Mielenterveysbarometrin tulokset – ja niiden pitäisi soittaa hälytyskelloja meillä jokaisella. Mielenterveys on edelleen tabu, ja hoitoon hakeutumisen esteenä on leimautumisen pelko. 

Tutkimuksen mukaan noin joka toinen mielenterveyden ongelmia ajattelee joutuneensa leimatuksi mielenterveyshäiriönsä vuoksi. Noin joka kolmas on tuntenut häpeää hoitoon hakeutuessaan ja kertoessaan mielenterveyden ongelmista muille. Noin joka kolmas on myös kokenut toisten ihmisten välttelevän heidän seuraansa. 

”Leimautumisen pelko nostaa kynnystä hakea apua mielenterveyden hoitoon. Tähän jokainen meistä voi vaikuttaa omalla suhtautumisellaan. Ei tuomita ketään. Avun hakemisen mielenterveyden ongelmiin tulee olla yhtä luonnollista kuin muihinkin terveydellisiin ongelmiin”, vaatii Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen

Keskustanuoret kannattaa Terapiatakuu-aloitetta. Terapiatakuu takaa kaikille nopean pääsyn hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen. 

”OECD:n arvion mukaan mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannukset ovat Suomessa noin 11 miljardia vuodessa, ja aloitteen tekijöiden arvion mukaan Terapiatakuun vuosikustannus olisi noin 35 miljoonaa euroa. Panostus olisi siis myös taloudellisesti kannattava, puhumattakaan sen vaikutuksesta ihmisen elämään”, painottaa puheenjohtaja Markkanen. 

Sen lisäksi, että parannamme mielenterveyspalvelujen saavutettavuutta, meidän tulee muuttaa yhteiskuntamme ilmapiiriä, kulttuuria ja suhtautumista suhteessa mielenterveysongelmiin. Tehdään oman mielenterveyden hoitamisesta uusi normaali. 

Lisätietoja: