Keskustanuoret on huolissaan nuorten kasvavasta velkaantumisesta. Paitsi taloudellisia, velkaantuminen tuottaa myös sosiaalisia ja mielenterveydellisiä ongelmia. Asiaan on puututtava nyt, nuorten heitteille jättäminen ei ole oikein.
”Hyvinvointivaltiossa ei pitäisi päästä käymään niin, että elämäänsä rakentavat nuoret revitään hajalle. Velkaantumista estetään ennen kaikkea ennaltaehkäisevällä työllä. Taloustaito on verrattavissa kirjoitus- ja lukutaitoon ja sillä on suuri merkitys oman elämän ja talouden hallintaan”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen huomauttaa.
Keinot on, nyt pitää toimia. Talous ja nuoret TAT:n tutkimuksen mukaan nuorten mielestä koulu ei valmista riittäviin taloustaitoihin. Talousasiat kuitenkin koetaan nuorten keskuudessa kiinnostaviksi ja merkityksellisiksi. Keskustanuoret vaativat, että hallitus ajaa voimalla eteenpäin hallitusohjelman kirjauksia velkaantumisen estämiseksi.
”Raha-asiat kulkevat kanssamme kehdosta hautaan ja ovat läsnä koko elämänkaaren ajan. Taloustaitojen opettaminen tulee näkyä kouluissa järjestelmällisesti yli oppiainerajojen. Taloustaidot määrittävät oman elämän määräysvaltaa, sillä on vaikutusta pitkälle tulevaisuuteen”, Markkanen päättää.
Lisätietoja: