Keskustanuoret uudistaa periaateohjelmaansa

Uutiset torstai 05.03.2020

Millainen on tulevaisuuden nuorkeskustalainen ihannemaailma? Mitkä ovat nuorkeskustalaista politiikkaa ohjaavat syvimmät periaatteet ja arvot? Millainen on nuorkeskustalainen ihmiskuva? Näihin kysymyksiin etsitään vuonna 2020 vastauksia, kun Keskustanuoret uudistaa periaateohjelmansa juhlavuoden kunniaksi. Keskustanuorten perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta. 

”Keskustanuorten voimassa oleva periaateohjelma on lähes vuosikymmenen takaa. Maailma muuttuu tänä päivänä ennen näkemättömällä vauhdilla, ja siksi myös periaateohjelma tulee aika ajoin sanoittaa uuden sukupolven näköiseksi. Vaaliton juhlavuosi on tälle työlle oivallinen hetki”, Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen kertoo.

Periaateohjelmaa voi perustellusti pitää liiton tärkeimpänä paperina. Siinä esitetyt arvot ja linjaukset toimivat pohjana koko liiton vaikuttamistyölle. Periaateohjelman työstäminen aloitettiin helmikuun lopulla Lumimyrskyssä, joka on Keskustanuorten valtakunnallinen tapahtuma. Tänäkin vuonna Lumimyrsky kokosi yhteen keskustanuoria kaikkialta Suomesta ja tapahtuman aikana käytiin erittäin ansiokasta periaatekeskustelua.

”Työn alla olevan periaateohjelman pitää pystyä kuvaamaan moniäänisen Keskustanuorten kentän aatteellinen syvävire tuorein sanakääntein. Tämän takia koko kenttää innostetaan periaatteelliseen keskusteluun ohjelmatyön aikana. Toivon mukaan tämä koko vuoden kestävä aatteellinen keskustelu tarjoaa syötteitä myös puolueelle. Tunnetusti nuorkeskusta on ollut puolueessa edelläkävijä ja keskustelunherättäjä”, toteaa periaateohjelmatyön vetäjä Valtteri Paakki.

Lisätietoja:

Valtteri Paakki
Periaateohjelmatyöryhmän puheenjohtaja
valtteri.paakki(a)gmail.com
+358 44 988 0622

Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja
hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi
+358 50 384 6820