Elämme poikkeuksellisia aikoja, yhteiskunnallinen kriisi on ehkä kovin sitten sotien. Rajoja laitetaan kiinni kaikkialla, talous ottaa päivittäin kovaa osumaa ja media on täynnä tartuntapäivityksiä. Ihmisiä ohjeistetaan välttämään yleisiä paikkoja, missä liikkuu perheen ulkopuolisia. Työpaikat tippuvat alta ja yritykset menevät konkurssiin, koska yhtäkkiä suuret ihmismassat eivät kokoonnukaan saman katon alle. Samaan aikaan toisille tulee ongelmia, kun ulkomainen työvoima ei pääse sesongiksi Suomeen. Tämä pandemia muokkaa maailmaamme kovaa vauhtia ja ajat käyvät raskaiksi, mutta tässä on hyvä mahdollisuus kehittää maamme omavaraisuutta sekä rakennetta. Ei saa olla niin, että maamme ruoantuotanto on vaakalaudalla, kun ulkomainen, halvempi työvoima ei pääse Suomeen. Yhteiskuntaamme tulee kehittää niin, että työskentely on aina kannattavaa.
Tässä päästäänkin otsikon kysymykseen. Miksi keskustalaiset hehkuttavat aina maaseutua, maataloutta ja koko Suomen asuttamista? Yksi iso syy on juuri tällainen poikkeustilanne, jossa ihmisten pitää pysyä erillään samalla täyttäen yhteiskunnan toiminnan edellytykset ja ihmisten tarpeet. Tarvitaanko tosiaan maailman sekoittava pandemia, jotta kaikki ymmärtävät maatalouden ja haja-asutuksen tärkeyden? Ruoantuotanto on vaikeaa, koska ihmiset ovat tottuneet todella halpaan ruokaan ja maassamme on paljon maatalouden hintaa nostavia asioita. Maatalous menee samaan koriin esimerkiksi julkisen terveydenhuollon kanssa; mikään ei saisi maksaa mitään, mutta toimintakaan ei saisi takkuilla. Toivottavasti näiden arvostus näkyy pandemian jälkeenkin, varsinkin keskustalaisten päätöksissä.
Koko Suomen asuttaminen on monenlaisen kriisin vuoksi tärkeää, oli kyse sitten aseellisesta tai aseettomasta uhasta. Toki mielestäni kansalaisille tulee antaa yhtäläiset mahdollisuudet asua maalla tai kaupungissa, vaikkei mietittäisi poikkeustiloja. Pienen maamme vahvuuksiin lukeutuu monipuolinen luonto, ja sen hyödyntäminen tehokkaasti. Sen edellytyksinä ovat hajautettu asuminen, toimiva maatalous sekä konkreettisina tekoinakin näkyvä arvostus.
Terveisin koronan aiheuttamaa neljän viikon kiinnioloa intissä viettävä varusmies, joka kirjoitti tämän hiljaisuuden aikana tietokoneella hiljaisesti naputellen.
Eemeli Valli
Keskustanuorten liittohallituksen jäsen