Hallituksen kehysriihestä kantautui odotetusti satsauksia ja lisäeuroja kohteisiin, joihin koronakriisi on päässyt iskemään.
Kärkenä on ihmisten pärjäämisen turvaaminen kaikilla tasoilla. Tämän kärjen tuleekin olla terävä. Kuka tahansa meistä voi menettää kaiken – se velvoittaa meitä yhteiskuntana varmistamaan, ettei ketään jätetä tyhjän päälle.
Keskustanuortenkin periaatteet ja tavoitteet näyttävät toteutuvan hallituksen kehysriihilinjauksissa kohtalaisen hyvin.
Ohjelmistamme tärkein on periaateohjelma. Se linjaa perimmäiset ihanteemme ja arvovalintamme aina aikaan sopivaksi. Tärkeintä on ihmisyys, ja tästä juontuvat arvomme yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja sivistys. Koronan torjunnassa ja pandemian jälkeisessä ajassa nämä arvot muodostavat kestävän pohjan jälleenrakennuksen ajalle.
Vuosittain liittokokouksessa päätetään seuraavan vuoden tärkeimmistä tavoitteista, listattuna tavoiteohjelmassa tärkeysjärjestyksessä ykkösestä kymppiin. Tämän vuoden kolmen kärki ovat 1) ilmastonmuutoksen hillitseminen, 2) maailmanrauha ja 3) hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden kunnostus.
YLE:n teettämän kyselyn mukaan hallituksen ilmastotavoitteet jakavat kansanedustajia koronakriisin keskellä. Hallituspuolueista eniten hajontaa oli Keskustan eduskuntaryhmässä. Nyt on aika kaivaa Keskustan vihreä aalto esiin sekä tunnistaa ja tunnustaa yhteiskunnan ja maailman tarpeet. Hyvä ilmastopolitiikka on myös hyvää ja kestävää talouspolitiikkaa. Teemat eivät sulje toisiaan pois.
Monesti on kuultu myös toistettavan, että 90-luvun laman virheitä ei saa toistaa koronalamaa torjuttaessa. Opiksi on otettu, eikä sosiaaliturvasta, sote-palveluista tai koulutuksesta olla nyt leikkaamassa. Hyvinvointiyhteiskunnan perusteiden tehtävä on pitää kaikki mukana.
Paitsi että jo olemassa olevista rakenteista pidetään huolta, on käynyt selväksi, että perustulo olisi kaikkein paras tapa turvata ihmisten toimeentulo kaikissa tilanteissa, niissä yllättävimmissäkin. Otimme tästä jo kantaakin: https://keskustanuoret.fi/ajankohtaista/keskustanuoret_koronavirus_kertoo_perustulon_tarpeellisuudesta_-_keskustanuorten_malli_valmis_kayttoon_otettavaksi.1495.news
Maailmanrauhan tarve on todellinen, ei vain utopiaa. Korona opettaa meille toivottavasti vähintään sen, miten riippuvaisia me kaikki tällä pallolla olemme toisistamme. Koronan aiheuttama lama eroaa 90-luvun lamasta siten, että väestöpohjamme on nyt erilainen ja lama ulottuu laajasti Suomen rajojen ulkopuolelle. Yhteistä vastuunkantoa ja solidaarisuutta tarvitaan. Kansainvälisesti meihin vaikuttaa myös asetetut liikkumisrajoitukset ja tulevista ongelmista muun muassa ilmastonmuutosta ei ratkaista ihmisten keksimien valtionrajojen sisällä, vaan maailmanlaajuisella yhteistyöllä. Vain rauhanomainen yhteistyö takaa hyvän tulevaisuuden. Siksi elvyttävissä toimenpiteissä ja hallitusohjelman päivityksessä tulee huomioida sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen tasapaino mahdollisimman hyvin.
Keskustalainen ajatusmaailma hajautetun yhteiskunnan voimasta on ajankohtaisempi kuin aikoihin. Keskustanuorten tavoiteohjelmasta löytyvät nostot jokaisen oikeudesta laadukkaaseen koulutukseen, alueiden elinvoimasta, oman mielenterveyden hoitamisesta, kotimaisesta ruoantuotannosta ja perustulosta ovat juuri niitä palikoita, joita tarvitsemme jälleenrakennuksen aikaan.
Koronakriisin jälkeen tuskin kukaan voi ummistaa silmiään siltä, miten tärkeää omavaraisuus niin ruoantuotannossa kuin energiantuotannossakin Suomelle ovat. Aluepolitiikkakin tulisi vihdoin käsittää muuna kuin siltarumpupolitiikkana. Loppuviimein aluepolitiikassa on kyse tasapainosta, koko Suomen kehittämisestä ja kaikkien suomalaisten huolenpidosta. Uskon, että jälleenrakennus lähtee paikallistalouksista ja -yhteisöistä – kuntakentältä, kaupungin- ja kylänosista sekä naapurustoista. Yhdessä eri yhteisöissä.
Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja