Kesä tarkoittaa monelle suomalaiselle loma-aikaa ja matkailua. Matkailun merkitys Suomen kansantaloudelle on kasvanut viime vuosina. Työ- ja elinkeinoministeriö teetti keväällä 2019 selvityksen, jossa tutkittiin kotimaanmatkailun keskeisimpiä kehittämistarpeita. Selvityksen mukaan matkailutoimijat kaipaavat tiiviimpää yhteistyötä, vahvempaa kotimaanmatkailun brändiä sekä valtakunnallista koordinaatiota kotimaanmatkailun edistämiseksi.
”Koronaepidemia muutti kansainvälisiltä markkinoilta tulevaa kysyntää radikaalisti ja kuritti kotimaanmatkailua ja matkailuyrittäjiä kovalla kädellä. Kuluva kesä ja tuleva syksy ovat oivallista aikaa tukea kotimaanmatkailua, jossa käytetyt eurot jäävät paikallisille”, kuvaa Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen.
Matkailulla on merkittävä osansa aluetalouksille ja kotimaanmatkailu kaipaa jatkuvaa kehittymistä markkinoinnissa. Keskustanuorten mielestä Suomen täytyy tehdä paikallisuudesta, kestävyydestä ja laadukkuudesta matkailubrändinsä valttikortti. Kestävyyteen vastataan, kun matkailussa otetaan huomioon kestävän kehityksen tavoitteet ja periaatteet. Alueiden erityispiirteitä esiin nostamalla vilkastutamme koko Suomen elinvoimaa ja avarramme matkailijan maailmankuvaa.
”Jokainen meistä voi kantaa kortensa kekoon vastuullisen matkailun puolesta. Vastuullisuus koskee sekä matkailijoita että matkailualan yrittäjiä. Paikallisen kulttuurin ja ihmisten kunnioitus, energian ja veden säästäminen, jätteiden ja ympäristöhaittojen minimointi, vähäpäästöisen liikkumismuodon valitseminen sekä paikallisten palveluiden suosiminen ovat esimerkkejä vastuullisista valinnoista”, Markkanen luettelee.
Kotimaisen matkailun brändin rakentamisen kannalta Keskustanuoret näkee tärkeänä etenkin tiedon jakamisen. Matkailuelämyksistä ja -kokemuksista kertomalla lisätään ihmisten tietoisuutta kestävistä ja turvallisista kotimaisista vaihtoehdoista ja samalla kiritetään matkailualaa panostamaan kestäviin valintoihin ja palveluihin.
Lisätietoja: