Pääsihteeri Miikkael Azaizen puhe valtuuskunnassa

Blogit lauantai 27.06.2020

Keskustanuorten pääsihteeri Miikkael Azaizen puhe Keskustanuorten valtuuskunnassa 27.6.2020

Arvon puheenjohtajisto, liittohallitus sekä valtuuskunnan kokousväki,

Viime vuosi ei ollut meille helppo. Tuli vaalit. Meni vaalit. Puolue ei, kuten ei myöskään nuorkeskusta, ollut juhlatuulella pitkään aikaan.

Valoa rupesi kuitenkin näkymään tunnelin päässä. Näytti, että tässä valtakunnassa päästään jälleen tekemään meille kaikille rakasta keskustalaista politiikkaa. Tekemään ihmisille hyvää.

Sitten tuli kevät ja maailma tuntui menevän sekaisin. Tunneliin tuli pitkä mutka ja valo tuntui katoavan.

Tämä kevät on koetellut koko kansankuntaa tässä ajassa, mutta erityisesti se tulee koettelemaan nuoria tulevaisuudessa. Ennestään on ollut jo huoli, että miten päästä elämään kiinni kaiken epävarmuuden keskellä. Onko nuorille enää töitä? Voinko toteuttaa haaveitani, kuten menneet sukupolvet? Kuuluuko minun ääneni tässä yhteiskunnassa?

Nuo huolet eivät yhdessä yössä katoa. Olemme täysin uuden edessä. Paljon on rakennettavaa, mutta tätä urakkaa ei kuitenkaan pidä kenenkään pelätä. Vastoin pyytämättä annettuja keskustelufoorumien elämänviisauksia ja kuppiloiden kuolemattomia aforismeja nykypäivän nuoriso ei ole edeltäjäänsä heikompi, laiskempi tai kyvyttömämpi. Rohkenen väittää, että se on vahvempi, viisaampi ja sinnikkäämpi.

Uuden rakentamiseen tarvitaan kuitenkin oikeita työkaluja. Mielestäni tämä järjestö, ja ympärillä oleva kansaliike, on mitä parhain paikka haalia työkalupakki täyteen kaikkea tarvittavaa. Tärkeimpänä niistä arvot, jotka ovat omiamme.

Keskustanuoret on järjestö, joka korostaa yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys antaa ymmärryksen siitä, ketä varten me rakennamme tätä maata ja mikä pitää meidät yhdessä. Olkoot se siis meidän lapiomme, jolla perusta kaivetaan.

Keskustanuoret on myös järjestö, jolle yhdenvertaisuus on ehdottomuus. Tulevissa talkoissa jokainen on yhtä tärkeä, vaikka tehtävämme saattavat olla erilaisia. Olkoot se meidän naulamme, joista jokainen pitää oman nurkkansa tiukasti kiinni ja jota ilman koko rakennelma saattaa hajota.

Meidän arvoissamme kestävä kehitys on edellytys ihmisen hyvinvoinnille. Niin sen tulee olla myös tulevaisuudessa. Uutta tehtäessä olkoot se mittanauha, jota käytämme koko urakan ajan varmistaaksemme, että rakennus kestää myös tuleville sukupolville.

Tästä järjestöstä pursuaa myös sydämen sivistystä. Se on meidän vasaramme, jossa piilee voimamme. Sen unohtaminen kotiin tekee rakentajasta sivustakatsojan.

Niin kuin tätä yhteiskuntaa on lähdettävä rakentamaan uudelleen, on myös meidän kehitettävä omaa rooliamme järjestönä ja sen merkitystä. Keskustanuoret ei voi ajautua tilaan, jossa meidän olemassaoloamme määrittää vain puolueen haarakonttorina tai junnuliigana oleminen. Niin kuin koko suomalainen yhteiskunta, myös kansanliike elää ajassa. Se ei kuitenkaan elä pitkään, jos juuret ovat huonossa kunnossa eivätkä versot saa tilaa kasvaa näköisekseen. Työtä on tehtävä, mutta muistakaamme tehdä se vapaana, uuteen uskovana ja jopa radikaalina.

Merkityksen vahvistaminen vaatii myös sitä, että järjestömme koetaan omaksi. Tämä edellyttää sitä, että meille mahtuu omine ajatuksineen ja mielipiteineen. Meillä saa katsoa maailmaa useasta eri vinkkelistä, eikä poliittinen debatti perustu ennaltapäätettyihin ahtaisiin one-linereihin tai ehdottomiin ideologisiin mantroihin. Mielestäni tämän järjestön voi kokea omakseen, jos sen hengen annetaan olla tuhansien erimielisyyttä kollektiivisena yksimielisyytenä.

Kekkoselta kysyttiin aikanaan, että mistä hän saa kaiken voimansa. Vastaus kuului ”ruisleivästä”. Tämä ei varmasti ole muuttunut tässä kansassa mihinkään noista ajoista, mutta toivon, että nyt ja tulevaisuudessa, ammennatte voimanne myös tästä aikaa kestävästä keskustalaisesta aatteesta. Kiitos ja mukavaa valtuuskuntaa kaikille!

MiikkaelAzaize
Miikkael Azaize
Keskustanuorten pääsihteeri