Puheenjohtaja Hanna Markkasen puhe valtuuskunnassa

Blogit lauantai 27.06.2020

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkasen puhe Keskustanuorten valtuuskunnassa 27.6.2020

Rakkaat Keskustanuoret,

Minulla on teitä ikävä. Siitä on nimittäin aika kauan aikaa, kun olemme viimeksi tavanneet kasvokkain. Koronan yllättämä kevät oli jotain todella tavatonta, jota emme ole ennen kokeneet. Se yllätti. Ahdisti. Edisti muutosta ja melkoista digiloikkaa tässä organisaatiossa. Noh, ehkä oli jo aikakin. Täyttäähän rakas järjestömme tulevana tiistaina kunnioitettavat 75 vuotta.

Kirjoittaessani tätä puhetta, palasin ajassa taaksepäin syksyn liittokokoukseen ja sitä seuranneeseen aikaan. Pääministeri Antti Rinteen ero, Sanna Marinin nousu pääministeriksi, koronakevät ja puoluepolitiikan hetkellinen pysähtyminen, poikkeusolojen päättyminen ja Katri Kulmunin ero valtiovarainministerin tehtävästä. Aikamoista. Mitään näistä en osannut vielä syksyn liittokokouksessa ennustaa.

Palasin myös puheeseeni. Totesin Savonlinnan liittokokouksessa, että aikamme nuoret elävät hyvin erilaisessa maailmassa kuin vanhempamme tai isovanhempamme. Että joka päivä uutiset ja ääripäät järisyttävät maailmaamme. Että vaikka meno maailmalla ahdistaa, niin emme saa antaa apatialle ja vaihtoehdottomuudelle tilaa, vaan meidän tulee tehdä tulevaisuutta ja luoda uskoa siihen.

Puhutaan aikamme nuorista. Kun liittokokouksen jälkeen olemme ottaneet kantaa, että tahtonamme on kulkea kohti maailmanrauhaa, että turpeesta tulisi luopua yhtä aikaa kivihiilen kanssa ja että Keskustanuoret kannattaa yhteistä katsomusainetta, jossa on yhdistettynä uskonto ja elämänkatsomustieto, niin some ja sähköposti tulvivat kommentteja. Kuulemma pullamössösukupolvemme ei ymmärrä realismia ja tällaisilla kannanotoilla viimeiset kannattajat 10,7 prosentista lipuvat perussuomalaisiin.

Perussuomalaisten pelossako me politiikkaa teemme? Eikö politiikan tekomme lähtökohtana tule olla omat arvot ja periaatteemme ja että teemme politiikkaa näistä lähtökohdista? Minua pohdituttaa usein lausahdukset “on palattava juurille” tai “muistettava perinteiset arvot”. Minusta kyse ei tällä hetkellä ole siitä, että meidän pitäisi palata aitovierille, vaan siitä että meidän pitää määritellä, mitä edistys meille tarkoittaa ja mikä on meidän ihanteemme yhteiskunnasta.

Nykypäivänä kuulee usein puhuttavan identiteettipolitiikasta. Terminä se tarkoittaa sitä, että haemme poliittista ryhmää identiteettien mukaan. Identiteettiä voi määritellä esim. elämäntapa, kansallisuus tai sukupuoli. Toimittaja Tuija Siltamäki toteaa “Nuoriso, pilalla” -pamfletissaan, että identiteettipolitiikasta tuskin päästään enää eroon, mutta meidän on pakko alkaa miettiä, kuinka paljon valtaa identiteeteille oikein haluamme antaa. Meidän pitäisi kerta kaikkiaan tajuta, ettei tässä ole kyse itsestämme, vaan jostain paljon tärkeämmästä. Muista.

Mielestäni keskustalaisuudessa kiteytyy – tai pitäisi kiteytyä – sovinnon hakeminen ja monimuotoisuuden ymmärtäminen. Tähän porukkaan mahtuu sekä maalainen että kaupunkilainen, tähän porukaan mahtuu sekä kasvissyöjä että lihansyöjä, tähän porukkaan mahtuu sekä Pride-kulkue että Suviseurat. Tällainen sovinnon hakeminen ja yhdenvertainen kohtelu on ollut jonkin aikaa hukassa niin yhteiskunnassamme kuin omassa puolueessammekin.

Netin ja somen palstoilla käymme keskustelua siitä, kuka suvaitsee ja ketäkin. Suvaita sanana tarkoittaa jo sitä, että toinen osapuoli asettaa toisen alapuolelleen, suvaitsemalla toista, kun lähtökohtana pitäisi olla ehdoton yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Etenkin nuoria kiinnostaa ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon, ilmastonmuutokseen ja koulutukseen liittyvät asiat. Kun näistä asioista lausuu ääneen vaikkapa translain tai lentoveron puolesta, niin saa kuulla kuinka nuoret tarttuvat lillukanvarsiin ja kuinka ääntä pidetään mitättömien asioiden puolesta. Tähän olen todennut, että ei ole niin pientä asiaa, minkä puolesta Keskusta tai Keskustanuoret ei voisi taistella. Suuruutemme syntyy siitä, että emme ole mikään yhden asian liike.

Hyvät ystävät,

Viimeaikaiset myllerrykset politiikassa ovat voineet tuntua myös aika rankoilta ja kohtuuttomilta. Moni on varmasti miettinyt, että kannattaako tässä kaikessa olla mukana, onko tämä kaiken arvoista, uskallanko ja riitänkö? Myös minä olen miettinyt.

Otetaanpa nyt siis hetki sille, että unohdamme tittelit. Yksi on puheenjohtaja, yksi hallituksen jäsen, toinen paikalla vaikkapa asian harrastaja. Unohdetaan ne. Nyt tärkeää on palauttaa mieleen merkitys. Miksi sinä tai minä olen täällä tänään? Vaikuttamassa. Päättämässä. Kehittämässä. Muuttamassa.

Palauta mieleesi, mikä oli aikanaan se kipinä, joka sai sinut mukaan Keskustanuoriin tai yhteiskunnallisten asioiden pariin? Mieti tuota hetkeä ja pohdi, mitä voisit tehdä arvojesi, tavoitteidesi ja yhteisten asioiden eteen? Ilman visiota, unelmia ja tavoitteita jäljelle jää vain ontto suorittaminen ja selviäminen. Mutta kun löytyy visiota, unelmia ja tavoitteita, niin silloin löytyy myös tunnetta ja tahtoa, tehdä ja toimia. Ja niitä tarvitaan maailman muuttamiseen.

Hanna Markkanen
Keskustanuorten puheenjohtaja