Hallituspuolueiden nuorisojärjestöt: Pyrkimykset pakkoliittää miehitettyjä palestiinalaisalueita Israeliin tuomittava

Uutiset tiistai 30.06.2020
kannari_palestiina

Israelin tuore yhteishallitus suunnittelee toteuttavansa kansainvälisiä sopimuksia rikkovia alueliitoksia Yhdysvaltain tuella. Presidentti Donald Trumpin hallinnon laatimassa suunnitelmassa laajoja alueita nykyisestä Länsirannasta sekä Jordanjoen laakso liitettäisiin Israeliin. Pääministeri Benjamin Netanjahu on esittänyt, että pakkoliitännät voisivat alkaa heinäkuun alussa 2020. Miehitettyjen palestiinalaisalueiden haltuunotto johtaisi paikallisväestön pakkosiirtoihin Israelin siirtokuntien tieltä sekä todennäköisesti kiihtyviin rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Tähän mennessä jo yli tuhat eurooppalaista poliitikkoa on allekirjoittanut kirjeen, jossa vastustetaan suunnitelmaa liittää Palestiinan miehitetyt alueet Israeliin. Mukana on myös 22 suomalaista. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto (UNHRC) on myös peräänkuuluttanut että kansainvälisen yhteisön on vaadittava Israelia noudattamaan kansainvälistä oikeutta.  Suomi ei myöskään hyväksy Israelin suorittamaa palestiinalaisalueiden pakkoliitäntää. On tärkeää, että alueiden pakkoliitäntä on herättänyt vastustusta Suomessa ja Euroopan unionissa. 

“Nyt ei pelkkä tuomitseminen riitä. Kansainvälisen oikeuden vastaisten siirtokuntien ja muiden strategisesti merkittävien alueiden pakkoliittäminen Israeliin on reagoitava kuten Venäjän Krimin miehitykseen vastattiin, taloudellisilla pakotteilla. Viimeistään tässä vaiheessa assosiaatiosopimus EU:n ja Israelin välillä tulee purkaa, kahdenväliset suhteet jäsenmaiden ja Israelin välillä tulee jäädyttää sekä siirtokuntatuotteiden pääsyä markkinoille on rajoitettava. Suomen on myös lopettava asekauppa Israelilaisten aseyhtiöiden kanssa”, hallituspuolueiden nuorisojärjestöt toteavat.

Tarvitsemme miehityksen sijaan pyrkimystä demokratiaan ja rauhaan. Toimimattomuus tässä hetkessä on piittaamattomuutta kansainvälisestä oikeusjärjestelmästä sekä käynnissä olevasta humanitaarisesta katastrofista Palestiinan alueella. 

Lisätietoja:

Pinja Perholehto, 1. vpj, Sosialidemokraattiset Nuoret ry
0400 596 521, pinja.perholehto(a)demarinuoret.fi

Hanna Markkanen, Keskustanuorten puheenjohtaja
+358 50 3846820, hanna.markkanen(a)keskustanuoret.fi 

Amanda Pasanen, +358 40 9611330, amanda.pasanen(a)vihreatnuoret.fi
Brigita Krasniqi, +358 45 1312554, brigita.krasniqi(a)vihreatnuoret.fi
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton tasa-arvoiset puheenjohtajat 

Liban Sheikh, Vasemmistonuorten puheenjohtaja
+358 50 5019721, Liban(a)vasemmistonuoret.fi

Frida Sigfrids, RKP-nuorten puheenjohtaja
+358 40 5910874, frida.sigfrids(a)su.fi